keskiviikko 26. elokuuta 2015

Perillä (ja vielä elossa)!

Nyt se on tehty: melkein 30 tunnin matkustamisen (jonka aikana mm. tuntemattoman vieressäolijan nukkuminen mun olkapäähän nojaten) jälkeen päästiin vihdoin Australian maaperälle klo 4.30 paikallista aikaa. Itse asiassa matka ei ollutkaa nii tappava ku mä luulin, vaikka vikalla 7h lennolla nukuttua sain tunnin verran, oli pöhöttynyt olo ja kaikki paikat jo ihan jumiutuneet. Pelastamassa oli pitkillä lennoilla päivällinen ja aamupala sekä leffatarjonta. Myös välilasku Hong Kongissa oli mukavaa piristystä, vaikka saasteinen ilma estikin kauniit näkymät. Väsymys on kuitenkin kova, ja ensimmäisenä Cairnsin lentokentän lattialla otettiinki parin tunnin tirsat.

Mitä nyt ehittii kierrellä, Cairns vaikutti oikein kivalta paikalta. Ystävällisiä ihmisiä, lämpö, palmuja ja eksoottisia eläimiä. Löydettii jopa puu, joka oli täynnä kirkuvia lepakoita. Uupuneena matkasta ei kuitenkaan ehitty kunnolla perehtyä sen enempää, laguunissa käytiin pulahtamassa ja virkistäytymässä illemmalla. Ja tosiaan löydettii se meijän hostellikin pienen ettimisen jälkeen ja saatiin meidän huone. Tai no huone ja huone, pikemminkin komero kun tänne mahtuu ainoastaan kerrossänky sekä sotakoneelta kuulostava ilmastointi. Muuten ihan siisti paikka hostelliksi, ei mitään pahoja shokkeja olla koettu senkään suhteen. Ja kun kerran pystyin vetämään melkein 3h tirsatkin heti asettumisen jälkeen niin ihan kelvolta se yöpymisenkin kannalta vaikuttaa:D

Nyt alkaa viimein sit pikkuhiljaa tajuamaan missä sitä on, mutta vieläkään sitä tajunnanräjäyttävää todellisuuden tajuamista ei ole vielä tapahtunut. En tiiä onko se sitten hyvä vai huono juttu. Joka tapauksessa täällä ollaan, ja huomenna aletaan vähän järjestelemään asioita kuntoon, kunhan ollaan herätty kunnon yöunien jälkeen. Ei muuta kuin öitä täältä toiselta puolelta maailmaa!

PS. Pahoittelut kuvien asettelun laadusta, en jaksa oikein panostaa....

    
               




    




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti