tiistai 1. syyskuuta 2015

Some Kind of Heaven

Eilen toteutu mun yks pitkäaikasimmista unelmista, ku päästiin Isolle Valliriutalle sukeltaa ja snorklaa. Puol 8 aamulla lastauduttiin muutaman(kymmenen) muun kanssa veneeseen, jonka oli tarkotus viedä meidät ulommalle riutalle unohtumattomalle retkelle. Tää oli mulle ihan eka kerta ikinä edes snorklaa - saati sitten oikeesti turkoosin veden äärellä, joten pientä jännitystä tuntui jo heti alkuvaiheessa vatsanpohjassa. Kaikenkukkuraksi meille osui paras mahdollinen päivä: selkeä, tyyni ja lämmin sää takasivat huikeat näkymät heti rannalta lähdettyä, kun vuoristo alkoi vetäytyä horisontiin.

Pysähdyttyämme silmien eteen aukesi henkeäsalpaava näkymä. Kirkasta, aivan turkoosia vettä oli silmänkantamattomiin, sen pinnan alla näkyi riutat kaloineen ja horisontissa kohosi Cairnsin vuoret. Pääsimme hetkeksi snorklaamaan, ennen kuin oli meidän vuoro päästä sukeltamaan. Pinnalla polskiessa näki erilaiset korallit sekä erikokoiset kalat parin metrin päässä ja ainoa asia, mitä pystyin ajattelemaan, oli vau. Satiin jopa lupa koskettaa yhtä koralleista ja se tuntui (yllätys yllätys) liukkaalta sormien alla. Sitten olikin aika palata veneelle valmistautumaan sukellusreissulle.

Menomatkalla meillä oli lyhyt kurssi sukeltamisesta yleensä sekä laitteiden käytöstä. Tässä vaiheessa oli tullut jo selväksi, että mukana oli asiantunteva mutta erittäin rento ja hyväntuulinen miehistö, jotka osasivat kertoa asiat selkeästi ja hauskasti. Veteen hypätessä laitteiden kanssa kuitenkin huomasi, ettei pidempi kurssi olisi todellakaan ollut pahitteeksi enkä ihmettele, että jotkut menevät pieneen paniikkiin aluksi. Kun veneessä roikkuessa tehtiin muutama testi, kuten veden poistaminen laseista pinnan alla sekä veden puhaltaminen suuttimesta pois, adrenaliini virtasi ja tuntui muutenkin oudolta. Sitten mentiinkin käsikynkässä ohjaajan kanssa kohti syvyyksiä ja pikkuhiljaa alkoi tottua laitteella hengittämiseen. Mielen rauhoittumiseen saattoi auttaa myös se, että ohjaajana oli aivan stereotyyppisen merimiehen näköinen parrakas, osaava ja hyvässä kunnossa ollut mies, joka osasi sanoa suomeksi "moi moi" (ja jota me kutsuttiin merikarhuksi). Samalla kun rentoutui, pystyi ihmettelemään ympäröivää maailmaa paremmin. Päästiin näkemään lisää erilaisia kaloja (kuten nemo!) ja koralleja todella läheltä ja rauskukin uiskenteli allamme. Nautin täysillä vedessä olemisesta ja kaikesta, mitä näin. Saatiin kaikenlisäks viel silittää merimakkaraa! Pian oltiinkin jo pinnalla enkä saanut oikein sanaa suusta. Se oli kertakaikkiaan mahtavaa.

Sen jälkeen meillä oli vielä paljon aikaa ottaa aurinkoa kannella ja snorklata lisää, ennen kuin vaihdettiin paikkaa hiekkasärkälle. Innostuin myös sukeltamaan ihan ilman ilmaputkea ja räpylöiden kanssa uiminen tuntui sulavalta, ihan kuin lentämiseltä. Meille tarjottiin myös naposteltavaa sekä lounas, joten nälässä ei tarvinnut olla ja saatiin lisäenergiaa uida lisää. Hiekkasärkällä nähtiin vielä isompia lepakkokaloja sekä luolassa nukkuva rausku. Uitiin vielä hyvä tovi ennen kuin oli aika palata veneelle ja takaisin satamaan.

Tulomatkalla upuneena päivästä nautiskeltiin iltapäivän auringosta ja kirsikkana kakun päällä bongattiin valas. Satamassa sitten kiitettiin kaikkia veneen henkilökuntaan kuuluneita ja heitettiin vielä moimoit merikarhun kanssa. Hostellille kävellessä olo oli jotenkin liikuttunut - liekkö syynä väsymys vai se, että hetki, jota olin odottanut lähes 15 vuotta, oli vihdoin toteutunut ja parhaalla mahdollisella tavalla. Tätä retkeä on kutsuttu Cairnsin parhaaksi enkä ihmettele ollenkaan. Innokkaat kanssamatkustajat, vitsaileva henkilökunta, tarjoilu sekä upeat olosuhteet tekivät tästä täydellisen matkan.

Jos siis kenelläkään on mahdollisuutta Australiassa ollessa - joko reppureissaajana tai ihan vain lomalaisena - käydä riutalla, suosittelen ehdottomasti käyttämään tilaisuuden hyväkseen. Ja vaikka tästä postauksesta tulikin romaanin mittainen, ei sanat riitä kuvaamaan, mikä fiilis mulla oli ton reissun aikana ja varsinkin sen jälkeen. Parempaa en olisi voinut todellakaan toivoa ja olen varma, että palaan vielä joku päivä kokemaan jälleen palan taivasta.









Peace out folks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti