perjantai 23. lokakuuta 2015

Eroahdistusta ja onnesta lihoamista

VAROITUS: sisältää pitkää, osittain sekavaa tekstiä sekä ylenpalttisesti kuvia

Ja taas aika on vaan vierähtänyt kummallisen nopeasti. Vielä kummallisempaa on, että meillä on taas kuukausipäivä, vastahan meillä se eka oli?! Jo 2kk täällä reissussa on tullut oltua ja kyllä se tuntuukin siltä. 1900km bussireissaamiseen sekä sitten vielä pieneen lentomatkaamiseen kyllä vaaditaan aikaa, kun miettii sitä tekemisen määrää. Vain pari paikkaa on jäänyt mietityttämään et oiskohan sitä pitänyt käydä kurkkaamassa, mutta tyytyväisiä kyllä tämän hetkiseen reissaamiseen ollaan oltu. Naureskeltiin jo, että millonkas se 2 kuukautispäiväkriisi iskee, kun vähän liiankin hyvin oltaan vältetty isompia konflikteja. Valittamista ei siis ole ja mun puolesta samaan malliin ilman mitään ikäviä yllätyksiä vois mennä tää loppureissukin. Sormet ristiin ja hymy korviin ni eiköhän kaikki mene omalla painollaan.









Bacpackerin elämän se "harmaampi" puoli

Brisbane jäi taakse suunnilleen viikko sitten torstaina ja sinä päivänä taisin kärsiä pahimmasta eroahdistuksesta koko reissun aikana. Siinä 3,5 viikon aikana ehti hyvin asettua yhteen paikkaan, joten ei ihmekkään kun päivän siinä kärvistelin jonkinlaisissa tunnontuskissa. Myös väsymys painoi jonkinverran ja melko pitkä sairastelu oli vieny voimat ja siinä mielialassa vika asia mitä haluis tehdä on sosialisoitua uusien ihmisten kanssa, mikä taas lisäs kaipuuta Brisbaneen ihanien tyyppien luo. Tuntu, ettei kaikille edes ehtinyt jättää kunnolla hyvästejä, mutta sentään osan kanssa vietettiin mahtava vika päivä South Bankilla hampurilaisia tehdessä erilaisten lintujen ympäröimänä. Meidän onneksi kuitenkin Surfersilla huonekavereiks osu kaks ihan mahtavaa saksalaistyttöä, joiden kaa klikkas heti alkumetreiltä asti. Tutustuminen tapahtu vaivattomasti ja illan suunnitelmatkin muodostu nopeasti. Eikä itse Surfers Paradise mikään huono paikka ollut ollenkaan, se oli kuin sekoitus Brisbanea ja Cairnsia: pientä, backpackereiden ja muiden turistien kansoittamaa keskustaa korostivat pilvenpiirtäjät sekä kalliit kaupat. Mutta niinkuin kaupungissa asuva ystävämme tokaisi, on Brisbane yllättävän koukuttava, ja siihen koukkuun taisin itsekin tarttua.




Kaupungin keskusta tuli nopeasti nähtyä sekä yöelämään ekana iltana tutustuttua, joten kolme yötä oli ihan sopiva aika viettää siellä. Rannallekin päästiin ottamaan aurinkoa ensimmäistä kertaa koko reissun aikana(whaaat), mutta se olikin sitten varmaan ainoa mainitsemisen arvoinen saavutus siltä reissulta. Surfers Paradiselta suunnattiin sunnuntaina iltapäivällä 8dollarin pihviaterian (jossa pihvi maksoi vain 3dollaria, helli kyllä sekä vatsaa että lompakkoa) jälkeen kohti Byron Bayta, jossa ilmapiri olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Paikka osottautui erittäin nopeasti surfareiden sekä hippien kotikonnuksi, jossa kadulla soi musiikki ja ruokapaikat täyttyivät iltapäivällä surfaamasta tulleista ihmisistä. Keskusta oli vielä pienempi kuin edellisessä paikassa, mutta katukuvaan mahtui monta ravintolaa sekä taivaan lahjana leipomo, joka oli joka päivä auki 23tuntia ja josta tuli ostettua muutama tuore donitsi. Täälläkin päivät kulu rannalla makoillessa mutta myös aalloissa temmeltäessä, joka vastasi kyllä hyvää treeniä kun virtausta vastaan piti ponnistella sekä aaltojen alta piti sukellella. Joskus pääsin "ratsastamaan” aallonharjalla, joten jonkinasteinen askel kohti surfaamista on tullut otettua. Yhtenä iltana innostuttiin kävelemään yli pari kilsaa ylös majakalle, josta oli upeat näkymät alas. Pari valasta bongattiin, saatiin nähdä wallabi erittäin läheltä ja auringonlasku Australian itäisimmästä pisteestä oli aika huikea näky. Pakko myöntää että jaloissa vähän tuntui aktiivisen päivän jälkeen, mutta kyllä sitä jaksoi taas seuraavana päivänä uudelleen meressä polskia. Saksalaistytöt Surfersilta olivat myös päättäneet käväistä, joten goonin litkimistä juomapulloista jalkakäytävällä sekä jalkapohjien polttamista hiekalla ei tarttenu tehdä yksin. Myös eräänlainen tasapaino alkoi taas palautua, kun saksalaistytöt toivat mukanaan pari saksalaista poikaa ja saksalaisia nyt muutenkin oli katukuvassa runsaasti. Ihmetelkää vain, mutta meille se oli aika rauhoittavaa kuultavaa.


Polku hostellilta rannalle, kiduttavan kaunis



Polku majakalle





Byron Baylla olis voinut viihtyä kauemmankin aikaa, mutta keskiviikkoaamuna aikasin istuuduttiin bussin kyytiin ja huristeltiin pienelle Ballinan lentokentälle, jonne matkaa oli 30km ja josta matkamme kävi lentokoneella Sydneyin. Yllättävän paljon porukkaa kuitenkin lennolla oli ja vähän reilun tunnin mittainen lento sujui ongelmitta. Perilläkin kaikki tuntui jotenkin vaivattomalta ja jouduttiin jälleen maksamaan bussimatka keskustaan, ja yli 40 dollarin lentokenttämatkoihin menneet lisäkulut riipaisivat hieman sydäntä. Sentään bussi vei sitten ihan hostellin ovelle saakka, joten turhalta miettimiseltä säästyttiin. Hostelli sijaitsee pari kilsaa keskustasta ja ensisilmäyksellä vaikutti ihan viihtyisältä, vaikka 4 hengen dormi olikin melko nihkeän hintainen mutta paremman (ja halvemman) puutteessa tänne kyllä mielellään asettui. Lähialue vaikuttaa tyyliltään hieman eurooppalaiselta ja asunnot ovat ulkopuolelta nättejä. Hostellin sisällä taas portaat neljänteen kerrokseen tuovat päivään mukavan lisätreenin ja taistelu huoneemme lukon ja avaimen välillä tuo jännitystä elämään, kun oven avautuminen on aikamoista arpapeliä. Onneksemme löydettiin hieman halvempi yöpymispaikka loppuajaksi, ettei päivän budjetti kulu pelkästään yöpymiseen. Sydney on tällä hetkellä näyttänyt vain pilvisemmän puolensa eikä olla jaksettu vielä mitään erikoista täällä tehdä, mutta paikka vaikuttaa puistoalueineen sekä kauppakatuineen oikein viihtyisältä. Pari päivää sitten käytiin Pyhän Marian katetraalissa ja tänään lähettiin kiertelee Royal Botanic Gardensia, josta saatiin hyvät näkymät myös Sydneyn Oopperataloon, joka on hieno mutta loppujen lopuksi melko arkinen rakennus. Eilen nähtiin illalla sateen kastelemina ja tuulen tuivertamina tää suomalainen Mia, jota ollaan nähty tän reissun aikana pariinkin otteeseen ja jonka kanssa sitten joustettiin vähän kulutuksessa käymällä juomassa ihanat kaakaot suklaapuodissa. Erityiset pienet, tunnelmalliset kahvilat sekä konditoriot houkuttelisivat kovasti, mutta tyydyn yleensä ostamaan halpaa sushia food courtilta (joka ei siis ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto, hyvää halvalla!). Pieni päähän pistos on, että tännehän voisi tulla joskus työskentelemään edes vähäksi aikaa, näyttää tärkeältä, saada rahaa ja sitten kuluttaa kaiken näihin kahviloihin sekä merkkikauppoihin. Voi olla, että sairaan pää on hieman pehmittynyt, joten ajatus saa jäädä ainakin vielä hetkeksi pelkäksi ajatukseksi.


St. Mary's Cathedral




Emmyn unelmatalo




Royal Botanic Gardens


Tässä välissä vois sit ilmottaa, että Australia jää virallisesti taakse 4.11., kun tiemme käy ilmojen halki kohti Balia, josta alkaakin meidän taival Aasiassa. Ihan sairasta ajatella, että täällä on aikaa jäljellä enää alle 2 viikkoa, kun takana on se 2 kuukautta. Oishan sitä täällä viihtynyt vähän pidempäänkin, paljon ois vielä nähtävää ja koettavaa, mutta totuushan on se, ettei tätä paikkaa ehi kokonaan näkemään edes 2 vuodessa. Oon iloinen meidän itärannikon reissusta ja siitä, mitä ollaan sen aikana saavutettu, ja ehkä joku päivä sit palaan tänne ja käyn kattomassa ne loputkin tärkeät paikat. Nyt myös tuntuu absurdilta ajatus, että tänne tulis vain pariks viikoks ja senkin viettäis yhdessä samassa paikassa, kun ite on nähnyt jo niin paljon. Ihana paikka tää on ja oon menettänyt palan sydämestäni tänne, mutta levottomana kulkijana moneen paikkaan jumittuminen (niinkuin Brisbanessa kävi, hehheh) olisi paha virhe, ja Aasiassa meitä odottaa monet uudet kommellukset. Lisää jännitystä elämään tuo sekin tosiasia, että pari viikkoa tästä ajasta käytän ihan yksikseni. Emmy jää monen sattuman seurauksena pidemmäksi ajaksi Malesiaan, kun meikä lähtee kattelemaan Thaimaan rantoja. Toivottavasti tiet kohtaavat vielä Bangkokissa ennenkuin Emmy lentää kohti kotia ja itellä tie vie Kambodzaan ja Vietnamiin sekä sieltä vielä Dubaihin sukuloimaan. Uskon kyllä, että tästä uudesta haasteesta hengissä selviän, mutta kyllä se hassulta tuntuu mahanpohjassa. Jotain uutta ja jännittävää, mut eikös sellasia kokemuksia tänne tultukin hakemaan?

Puolivälissä siis ollaan, yhtä elämännälkäsinä kuin ennenkin ja joka päivä löytyy uusia ilonaiheita. Viikko sitten oltiin kiitollisia ihanista ihmisistä, joihin ollaan täällä kohdattu, tänään iloittiin tähän asti halvimmasta McDonald’sista. Tarkkana saakin olla, sillä varsinkin ruokien hinnat vaihtelevat ihan Sydneyssäkin paikoittain valtavasti. Paljon meillä onkin vielä täällä nähtävää ja ensi viikolla tiemme vie Australian osuuden viimeiselle etapille Melbourneen. Sieltä sit päivittelen uudelleen, jotenka siihen asti kuulumisiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti