tiistai 24. marraskuuta 2015

Hiljaisia rukoksia ja suuria tunteita

Tänään vietetään jälleen kuukausipäivää ja reissun viimeiset viikot alkaa lähestyä. Emmyllä on enää alle 2 viikkoa reissua jäljellä ja mullakin enää 4. Nää kaks mennyttä viikkoo on kyl menny nopeesti joten voin vaan uskoa, kuinka pian onkin sitten se päivä, kun lopullisesti meidän yhteinen reissu tulee päätökseen. Välillä mulla tuntuu pieni pistos, kun tiedän Emmyn pääsevän jo takasin kotiin tapaamaan ihmisiään ja viettämään joulua. Mulla virallinen joulufiilistely kotona jää tällä kertaa vähän lyhyemmäks, mikä tuntuu hirveeltä kun odotan jo nyt joulua ja siihen liittyviä juttuja ihan hulluna. Lisäks ois ihana päästä tuttuun ympäristöön kaikkien läheisten luo, pistää ne villasukat jalkaan ja polttaa kynttilöitä joulumusan raikaessa. Mutta ei vielä. Jos ajattelen, että parin päivän päästä pitäs lähtee kotiin, en ois todellakaan valmis. On tääl viel nähtävää ja kun alan ajatteleekin tulevaa, oon ihan täpinöissäni kaikesta ja tiiän, etten tuu katumaan päätöstä jatkaa reissua vähän pidempää. Lisäks vika viikko kuluu serkun perheen luona, jolloin pääsen jo vähän tutumpaan seuraan ja varmasti kotoisan jouluiseen tunnelmaan (tai ainakin toivotavasti). Eli toivottavasti aika menee nopeasti ja kuitenkin ehdin kokea kaikenlaista vielä tässä matkalla.

Elikkä meidän 1,5 viikkonen oleskelu Malesiassa on tullut päätökseen ja kaikenlaista ehittiin sielläkin näkemään. Tosiaan laskeuduttiin Penangiin perjantai-iltapäivänä ja matkattiinkin sitten 1,5 tuntia bussilla saaren toiseen päähän Georgetowniin, jossa nukuttiin niissä kapseleissa (joka oli muuten erittäin positiivinen kokemus ja suosittelen syvästi). Meillä oli vain kaksi yötä vietettävänä siellä, joten ihan kaikkea ei taaskaan ehtinyt näkemään. Lauantaina suunnattiin bussilla buddhalaiseen Kek Lok Si temppeliin, jonne vievä tie alhaalta bussilta oli täynnä pieniä kauppakojuja. Itse temppeli oli nätti patsaineen kaikkineen, vaikka suurelle Buddhalle ei viititty maksaa visiittiä. Ois ollut kyllä kiva osata hiljentyä ees jonkinlaiseen rukoukseen tunnelmallisissa huoneissa, mutta rukousnauhan kyllä ostin ripustettavaksi ja kivuttiin torniin kattelemaan kauas kaupunkiin. Takaisin kaupunkiin tultaessamme oikea bussi oli hieman hukassa mutta onneks paahtavassa kuumuudessa sekä paikallisten intenssiivisen tuijotuksen (ja joskus tööttäilyjenkin) kohteena ei tarvinnu kuitenkaan kauaa odotella. Paettiin kuumuutta ostoskeskukseen, jossa päätettiin käydä leffassa. Teatterin sali ei ollut ehkä ihan samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta kyllä siellä halvasta leffasta nautti. Illalla käytiin kehutussa Red Garden Night Marketissa syömässä halpaa hyvää ruokaa ja nauttimassa täyden ruokailutilan muiden syöjien kanssa esityksistä.

Kek Lok Si



red garden night market oli täynnä ihmisiä nauttimassa katukeittiöiden antimista ja viihteestäkin oltiin pidetty huolta
Vikana päivänä nähtiin Emmyn tuttu ja hänen serkkunsa, joiden kanssa käytiin syömässä aamupalaa läheisessä kahvilassa. Kun oltiin saatu chekattua ittemme ulos hotellista, meidän paikalliset oppaat vei meidät katutorille, jossa päästiin pitelee käärmettä, jonkin tärkeän henkilön kotimuseoon sekä Penang Hillille ihailemaan kaupunkia ylhäältä käsin. Hyvin ehittiin kaikki tehdä, mutta aika ajoissa piti lähteä ostamaan ruokaa ja siitä bussille. Oltiin kyllä saatu nauttia täysillä vieraanvaraisuudesta, kun päivän aikana mistään ei maksettu itse eikä vastaan pystynyt sanomaan. Lopulta oli hyvästien aika ja meidät kuljetettiin toiselle asemalle, josta meidän bussi lähti hieman myöhässä kohti Kuala Lumpuria. Ensimmäinen kokemus aasialaisessa bussissa oli ihan miellyttävä: penkit olivat mukavat ja leveät ja kyyti tasaista, vaikka ulkona riehui ukkosmyrsky ja vettä satoi kaatamalla. Ainoastaan vessan puute ja paikoitellen katosta tiputteleva vesi oli miinusta. Ja joku oli vesiongelmankin ratkaisut hienosti avaamalla sateenvarjon päänsä suojaksi. Aikatauluihin ei ole kyllä muutenkaan täysin luottaminen, sillä matka kesti ainakin tunnin pidempään kuin oli ilmoitettu. Saavuttiinkin myöhään perille ja meidän piti ottaa vielä juna seuraavalle asemalle, jossa meidän host ja Emmyn perhetuttu Annikki nappas meidät kyytiin. Päästiin nauttimaan jälleen omasta huoneesta, yhteisestä parisängystä sekä kylpyhuoneesta. Oli ihan kiva päästä taas asettumaan vähän pidemmäks aikaa jonnekin ja varsinkin, kun KL on Emmylle tuttu entuudestaan.

Raide Penang Hillille



Batu Cave 
 Päivät rytmitty aika nopeasti tietynlaisiksi. Aamulla herättiin hyvissä ajoin, syötiin aamupala ja päivän vietettyämme kaupungilla tai missä lie tultiin suht myöhään takasin. Junilla päästiin liikkumaan hyvin, reitit olivat selkeitä vaikka useampi linja kaupungin sisällä menikin ja ennen kaikkea matkustaminen oli halpaa, kun edestakainen matka makso 4 ringetteä eli alle euron. Asemalta kuitenkin oli matkaa Annikille, joten saatiin pidettyä meidän päivittäistä liikuntasuoritusta yllä. Yhtenä päivänä käytiin kattomassa Batu Cave tempeliä, jossa nähtiin apinoita ruuan perässä ja päästiin kipuumaan ylös pitkiä portaita luolaan, jossa pieneks harmiks oli meneillään joku työmaa. Nättiä temppelissä kuitenkin oli ja junalla taas pääs helposti ja halvasti liikkumaan. Muuten aikalailla vietettiin aikamme KLCC:ssä eri kauppakeskuksissa enkä ihmettele yhtään, kun KLn sanotaan olevan yksi maailman parhaimmista shoppailukaupungeista. Täällä kans ainakin osataan valmistautua jouluun vaikka olen kuullu sanottavan ihan muuta, sillä erityisesti Pavilionissa (yksi kauppakeskuksista) oli kunnon koristelut ja muutenkin kaikkialla oli jouluinen tunnelma. Paettiin kuumuutta pariin otteeseen leffaan ja silti kolmen leffan jälkeen oltiin euroissa maksettu saman verran kuin yhen kerran Suomessa. Myös ruoka oli halpaa ja ollaan mietitty, miksei Suomessa voisi olla samanlaisia foodcourteja kuin täällä tai Australiassa. Onhan meillä semmosia pieniä ravintolarykelmiä, muttei tällästä oikein kunnollista. Vähän pelottaa palata sit Suomen hintojen pariin, onko hintasokeus niin suurta etten näe asioiden kalleutta vai vetäydynkö ostamasta yhtään mitään pariin kuukauteen?

Vikana päivänä mentiin Annikin ja hänen ystävättären kanssa golf clubille syömään tuhti lounas, jolla sain maistella taas ihan uusia makuja. Rohkeasti kun maisteli eri asioita, sai hyvin selville, mitkä on niitä omia juttuja ja mitkä taas ei. Ruokailun jälkeen suunnattiin Ikeaan, joka oli kyl yks hullunmyrsky: ruuhkaa oli niin matkalla, kaupan sisällä että jonoissa. Suomessakin kyllä Ikea osaa välillä ruuhkautua hyvin, mutta tää oli taas jotain ihan toista luokkaa joten jos mieli tekee Malesiassa mennä Ikeaan vähän kattelemaan tuttuja juttuja, suosittelen pidättäytymään. Saatiin kuin saatiinkin sieltä sit jätskit ja lähettiinki jo suuntaamaan kotia päin. Käytiin vielä läheisessä kauppakeskuksessa, Bangsar Villagessa, ostamassa seuraavalle päivälle evästä sekä Annikille kukka kiitokseksi vieraanvaraisuudesta. Ja kerrankin päästiin kävelemään koko matka ilman pelkoa siitä, että kastuttais läpikotaisin, mikä oli todella virkistävää vaihtelua. Tosiaan toinen syy siihen, miks niin paljon vietettiin aikaa kauppakeskuksissa, oli sää. Lähtiessä saattoi olla ihan hyvä sää, mutta yleensä jossain vaiheessa taivas repes ja monesti takas tultaessa kastuttiin enemmän tai vähemmän. Yhtenä kertana ihmiset odotti ovien takana katukauppiaita myymään sateenvarjoja, kun taivaalta oikein tulvi vettä ja läpsykkäät oli vedessä kahlatessa kätevät. Mutta mitä muuta sitä vois odottaa sadekaudelta, ei sentään kylmää suihkua ollut. Muuten KL oli kyllä kiva paikka ja varsinkin, kun sai tutulla yöpyä, mutta kyllä ihan innolla odotti eteenpäin jatkamista taas uusiin maisemiin.

Kuala Lumpurin Twintowers molemmissa asuissaan
Eilen siis hyvästelin Malesian ja otettiin suunnaks Singapore. Koko matka oli kyllä hyvin jännittävä, mutta perille selvittiin loppujen lopuks. Aamulla Annikki heitti meidät suurelle juna-asemalle, joka osottautukin vääräks paikaks. Ongelma ei ollut sen kummoisempi, saatiin otettua taksi oikeeseen paikkaan eikä kyyti maksanut lopulta kuin vain 18 ringetteä eli 4euroa. Saatiin boarding passit tiskiltä ja vähän evästä ostettuamme suunnattiin bussille. Bussi lähti tällä kertaa ihan ajoissa ja ekat 2,5 tuntia menikin mutkattomasti maisemia kattellessa ja torkkuessa. Juttu muuttuikin jännittävämmäks, kun pysähdyttiin vessatauolle. Pysähdyspaikka ei ollut mikään moderni ja siisti ja lattialla saattoi maata ruumis (ainakin vieressä hysteerisesti itkevä tyttö sekä se, että koko mamma oli peitelty hyvin lakanoilla, olivat aika selkeitä merkkejä). Bussiin takaisin istuttuamme meidät käskettiinkin ulos, ottamaan kamat ja sen enempää selittämättä meidät ohjattiin toisen bussin luokse. Kun meille ei vastattu kysymykseen, että oliko kyseinen bussi menossa Singaporeen, noustiin kyytiin ja toivottiin parasta. Ennen rajaa oli vielä pari pysäkkiä ja kun pysähdyttiin jossain vaiheessa, ilman mitään infoa seurattiin muiden perässä ulos ja siitä passintarkastukseen. Leimat saatiin helposti, mutta bussiin löytäminen uudelleen oli hieman hakusessa. Lopulta päästiin kuin päästiinkin bussiin ja jatkettiin seuraavalle rajaetapille, josta selvittiin läpi yhtä hyvällä menestyksellä kuin edellisestäkin. Bussissa ei taaskaan herunut mitään tietoja, joten hetken haahuiltuamme asemalla bussiamme löytämättä päätettiin hypätä toiseen bussiin, josta maksettiin pari euroa lisää. Voi olla, että tälle asemalle meidän kuuluikin jäädä, mutta vieläkin jäi vähän epäselväksi. Täällä tosiaan saa sitä mistä maksaa, joten voi olla että muutamalla lisäeurolla voisi saada vähän paremman kuljetuksen. Kuski ja hänen kaverinsa olivat hyviä tyyppejä, kyselivät meiltä kaikenlaista ja ottivat meistä kuvankin. Ainakin päästiin lopulta pääteasemalle, josta piti vielä ottaa taksi hostellille. Tämäkin osottautui haastavaksi tehtäväksi, kun kaksi tai kolme ensimmäistä taksia ei suostunut ottamaan kyytiin. Eivät tienneet osoitetta eikä nähtävästi gps ole täällä vakiovaruste takseilla. Lopulta sit eräs kuski löys perille ja viimein, lähes 8 tunnin monivaiheisen matkaamisen jälkeen, päästiin hostellille. Lähettiin aika nopeasti tutkailemaan lähimpää ostoskeskusta ja metrolla sit vielä enemmän keskustaan päin, jossa nähtiin mahtipontinen vesishow. Pikkusen eri meininki kuin Suomessa, vaikka hintatasoltaan liippaakin sitten läheltä. Onneks pääsee taas kohta halvempaan ympäristöön, niin ei tarvitse pelätä turhanpalttista kuluttamista.

Singapore


Tänään sit kulutettiinkin vähän enemmän, kun vietettiin meidän kuukaspäivää Singaporen Universal Studiolla. Lähettiin aikasin metrolle, jolla päästiin helposti yhdellä linjalla aivan lähelle. Koska mentiin keskellä viikkoa, nyt ei oo sesonkikausi ja sää oli epävakaa, ei kohdattu mitään ruuhkaa. Säästyttiin lippujonoltakin, kun oltiin saatu liput alennettuun hintaan hostelliltamme. Oltiin niin hyvissä ajoin, ettei ihan kaikki alueet olleet vielä auenneet ja heti ensimmäiseen laitteeseen päästiin jonottamatta. Siinä ensimmäisessä laitteessa sitten jo huomasi laadullisen eron Linnanmäkeen: nopea vuoristorata meni oikeasti pimeässä paikassa lujaa vauhtia, teki äkillisiä pysähdyksiä ja efekteinä oli mm. lieskat katossa. Harmiksi taivas uhkaili ukkosella sekä sateella, joten ulkolaitteet suljettiin pariksi tunniksi pois käytöstä heti alkuun. Päästiin kuitenkin käymään monessa laitteessa siinä välissä ja lopulta onneksi pienestä ripottelusta huolimatta muutkin laitteet avattiin ja päästiin testaamaan (tottakai) paikan hurjin vuoristorata. Tosiaan jonot laitteisiin ei olleet mitenkään pitkiä, pisin odotus oli ehkä tunnin mutta useasti päästiin suoraan juoksemaan laitteeseen. Jossain 6 tunnissa ehittiin käymään 8 laitteessa ja välissä syömässä, joten siinä mielessä oli hyvin käytetty päivä (ja raha). Jotkut on valittanut Singaporen Universalin koosta jenkkien puistoon verrattuna ja puisto oli kyllä semi pieni, mutta ehittiin näkemään hyvin se päivässä ja suurin osa laitteista oli todellakin hyvin panostettuja, joten mitään valittamista ei ollut. Kipein jaloin suunnattiin takaisin hostellille päin tyytyväisenä saavutukseemme.

Huomenna sitten erotaan Emmyn kanssa viikoks ja mun matka jatkuu ilmojen halki kohti Krabia, kun Emmy palaa takasin Malesiaan. En oo vielä ihan käsittäny koko asiaa, että tuun olemaan ihan itsekseni ekaa kertaa kolmeen kuukauteen. Mulla on ollut vähän ristiriitaisia ajatuksia tosta tulevasta etapista, mutta pääasiallisesti odotan sitä positiivisin mielin. Oli ihana lukea jotain tekstiä yksin matkustamisesta ja tajuta, ettei heti tartte saavuttaa kaikkea. Otan tän ihan puhtaasti jonkinlaisena lomana: pari ekaa päivää otan ihan rennosti, makoilen auringossa ja luen kirjaa, tutkailen vähän lähi ympäristöä mutta enimmäkseen vain oleskelen. Totuttelen ajatukseen yksin olemisesta vieraassa paikassa ja sitten kun olen valmis, aktivoidun kunnolla. Oon aluksi Railay Beachilla pari yötä ja sitten suuntaankin muutamaks päiväks Phi Phi saarille, joten ei tää reissu ihan pelkäks makoiluks mee. Saa nähä, miten tää viikko menee ja mihin päädyn Phi Phin jälkeen ennen Bangkokiin lentämistä, mutta en ota siitä nyt paineita. Pääasia on, että viihdyn ja otan kaiken ajan ittelleni. On kiva vielä nähä sit Emmyn kanssa Bangkokissa ennen kuin taas matkaan yksin kohti uusia maisemia. Hakuna matata siis, vika kuukaus matkalla käyntiin ja toivottavasti se sisältää vielä paljon naurua, hyvää ruokaa ja uusia kokemuksia!

PS edelliseen postaukseen on tullu kuvat, neki voi käydä kurkki:)




"meidän pitää olla muodollisia kun ollaan Lordi Farquaadin linnan edessä" -emmy

perjantai 13. marraskuuta 2015

Suunnanmuutoksia ja uusia makuja

Me ollaan saatu jo uus motto tällä reissulla: elämä heittelee. Vain hetki viime blogipostauksen julkaisemisen jälkeen tuli varmistus, ettei lento lähde aamulla. Siitä alkoikin sitten parin päivän puhelinsota, kun ensin kyseltiin lentoyhtiöltä tarkempia tietoja ja sen jälkeen expedialta, jonka kautta tää lento oli buukattu. Joka päivä piti oottaa, että sais tietää seuraavan päivän lentojen kohtalot, mutta lopulta ei sit enään jaksettu sitä loputonta odotusta vaan vaihettiin määränpääks Phuket. Saatiin siis nauttia lähes viikko enemmän Warburtonista ja Johnin vieraanvaraisuudesta, vaikka suurin osa voimista meni lentotietojen päivittelyyn, puhelinpidossa olemiseen sekä uusien varausten tekemiseen. Aluksi lennon peruminen ärsytti, sillä se aiheutti meille niin paljon päänvaivaa ja suunnitelman muutoksia, mutta parin päivän päästä koko tapahtuma tuntui vain koomiselta. Ei meille oo hirveesti vastoinkäymisiä käynyt tällä reissulla, joten ehkä yksi tämmönen sallitaan.

Vaikka suurin osa päivistä menikin iha majapaikassa (tarkemminki sängyssä) oleskellessa, päästiin viel kiertelee lähialueilla. mm. nähtiin Melbourne kaukaa Mt Dandenongilla, kivuttiin Mt Donna Buangin pilvisellä huipulla torniin ja käytiin käppäilemässä farmilla, jonka vieraanvaraiset omistajat tarjosivat meille illallisen. Vikana päivänä päästiin käymään myös toisenlaisella farmilla, jotta nähtäisiin useampia luonnonvaraisia kenguruita ja siellä sit tosiaan nähtiin niitä oleskelemassa ruohikossa ja metsässä. Oli kyl melkoinen näkymä, kun lähes sata kengurua hyppi vauhdilla eri suuntiin, kun ennen tätä hetkeä oltiin onnistuttu bongaa se tasan yks. Kiiteltiin kovasti kaikkia ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta, jota ollaan koko reissun aikana saatu monelta eri taholta. Oon kuullu, että kanadalaiset ovat maailman ystävällisintä porukkaa, mutta henkilökohtasena mielipiteenä australialaiset vetävät kyllä vertoja. Totunkohan enään suomalaiseen kulttuuriin, jossa tervehditään väkinäisesti, tuntemattomille ei hymyillä ja small talk aiheuttaa ahdistusta?
Warburtonin keskusta ja mehukkaat kirsikat


Päästiin kuin päästiinkin sitten maanantai-ilta viettämään lentokentällä, kun meijän lento lähti aamuyöstä. Jotenkin tuntu oudolta ajatella, että nyt oikeesti Australia jää taakse, vaikkakin oikeasti pysty huokaisemaan vasta silloin, kun kone nousi ilmaan eikä mikään voinut enää estää lähtöä. Olo oli epätodellinen, mutta odottava. Vihdoin päästään Aasiaan! Ennen lopullista päämääräämme oli vielä välilasku Singaporessa, jossa nähtiin punaisen auringon nousevan ja sain kokea ensimmäistä kertaa lattiavessassa käymisen riemun. Phuketissa oltiin joskus puol 10 aamulla, ja kentän ovista ulos astuessa tunnelma oli täysin erilainen kuin Australiassa. Lämmin, kostea ilma lävähti naamalle, paikalliset yrittivät tarjota taksipalvelujaan ja sekavaa liikennettä ohjasi poliisi, jonka pillin vihellykset kaikuivat seinistä. Lopulta mekin saatiin taksi ja päästiin kokemaan paikallinen ajokulttuuri. Meidän kuski ei hirveesti liikennesäännöistä piitannut, vaan ohitti muita autoja ylinopeudella vastaantulijoiden kaistalta. Mikään kova ruuhka ei ollut, mutta silti liikennettä oli paljon. Välillä pelotti myös skoottereilla ajavien, joita eksyi aika ajoin muun liikenteen joukkoon, puolesta. Matka kesti ainakin yli tunnin ja Kata Beachilla vielä pyörittiin pitkä aika ennen kuin kuski löysi oikean osoitteen. Köykäisellä englannilla saatiin pahoittelut, mutta lopulta euroissa tuo pyöriminen ei meille hirveästi maksanut ylimääräistä. Hotellimme vastaanotossa tarjottiin meille kylmää juotavaa ja saimme huoneemme normaalia aikasemmin. Vesi ja ilmastoitu huone oli kyllä kaivattua matkustamisen jälkeen ja ehittiinki lepää ennen ympäristöön tutustumista. Kata ja Karon Beachilla oli vielä auringonpalvojia, vaikka aurinko oli hiljalleen alkamassa laskee. Kaupittelijat, tuktuk kuskit sekä hierojat huutelivat kaduilla perään ja katuravintoloista oltiin jo innokkaasti ohjaamassa pöytään, jos erehtyi katsomaan listaan päinkään. Lopulta päädyttiin pieneen ravintolaan Kata Beachin lähellä ja sain maistaa ensimmäistä kertaa aitoa thaimaalaista ruokaa, joka vei kyllä   kielen mennessään ja maksoi ainoastaan juomineen n. 5€. Ostettii vielä ruokaa ja hedelmiä aamuksi ennen kuin suunnattiin takaisin hotellille. Istuessamme parvekkeella  hedelmiä syöden, lämmöstä nauttien ja horisontin salamointia katsoen yritimme käsittää, että nyt tosiaan ollaan Aasiassa ja ollaan reissussa jo kolmatta kuukautta eikä oo pitkä aika joulukuuhun. Myös se, että on ollut saman ihmisen kanssa näin pitkään yhtäjaksosesti, on aikamoinen saavutus. Toisaalta kumpikaan ei malta oottaa päästä viettää joulua kotiin mutta siinä istuessa oltiin kyllä ihan sairaan onnellisia siitä, että istutaan just siinä eikä missään muualla.


punainen aurinko Singaporessa

paikallisia ruokia


Kata beach
Karon Beach auringon laskiessa
Hyvin levättyämme yön yli nautittiin aamupala parvekkeella ja lähettiin köllimään rannalle. Vaikka oli pilvistä, lämpö tuntu ihan luissa asti ja iho sai takasin tässä muutaman viikon aikana haalistunutta väriä. Illalla käppäiltii Pazaariin eli eräänlaiselle kaupparyhmittymälle Karonin toisessa päässä, mutta mitään ihmeellistä ei löydetty joten suunnattiin yhteen lukuisista rantakadulla olevista hierontapaikoista, joiden edessä istui aina muutama hieroja odottamassa ja huutelemassa "massage". Sain siellä pitkään odotetun thai hieronnan ja Emmy sai kynnet kuntoon. Multa saatiin varsinkin selkä hyvin rusautettua ja lihasjumeja auki, mutta koska kyseessä oli koko kropan hoito, ei   joitakin ongelmakohtia ehitty tarpeeksi leipoa. Olin kuitenkin tyytyväinen 300bahtia eli jonkun kympin maksaneeseen hoitoon ja hyvillä mielin lähettii syömään. Kaikkialta huomasi, että kun Australiassa oli saksalaisia, Phuket on venäläisten. Lähes kaikki listat oli venäjäksi ja vaikka Suomenkin lippuja näkyi joidenkin ravintoloiden ovenpielissä ja meillekin huudeltiin suomea, on varmaan yli puolet turisteista (tai muutenkaan alueen väestöstä) venäläisiä. Ei sillä että haittaisi, mutta tulipahan semmoinenkin huomio tehtyä.

parvekeaamiainen, josta suoraan Karonille muiden sekaan



Viimeisenä päivänä onnistuttii hyppäämään Katan ja Karonin läpi menevään pieneen bussiin, joka vei meidät saaren toiselle puolelle Phuket Towniin vaivaisella 35bahtilla. Matka meni verkkaisesti ja saatiin nauttia maisemista sekä liikenteestä. Päädyttiin perillä Central Festival -nimiseen kauppakeskukseen, jossa kierreltiin kauppoja mutta josta lopulta saatiin hankittua ainoastaan ruokaa. Illalla huoneessa yritettiin miettiä jatkomahdollisuuksia ja lopulta päädyttiinki buukkaamaan lento seuraavaksi päiväksi Penangii, jossa viihdytään pari yötä. Siinä rättiväsyneenä yrittäessä etsiä hyvää yöpymispaikkaa teki mieli vain kääntyä kyljelle, sulkea silmät ja unohtaa hetkeksi passinumero, pakkaaminen ja hotellivaraukset. Joskus sitä ei jaksaisi ainaista muuttoliikettä paikasta toiseen ja haisevia vaatteita, jotka on sullottu ties miten pieneen koloon rinkan uumeniin. Lisäksi ainainen epävarmuus uuvuttaa: uskaltaako täällä syödä, onkohan tää oikea bussi, sortuukohan tää ritilä jos kävelen sen yli? Joku toimittaja oli kirjoittanut hesarissa reppureissaamisen kääntöpuolista ja pystyin kyllä samaistumaan lähes kaikkeen. Joskus sitä tosiaan ois vaa helpompi "heittää rinkka sillalta ja ostaa lentoliput kotiin".

Ja silti täällä sitä ollaan, aivan uusissa maisemissa maistelemassa aasialaista arkea. Väsyttää joo, mutta osittain hyvällä tavalla. Söin just mäkkärissä aterian ja mcflurryn alle kolmella eurolla ja nyt nukutaan pari yötä kapseleissa. kapseleissa. Kaikkea sitä pääsee kokemaan ja kaikesta otetaan kyllä ihan täysillä ilo irti, vaikkei niin hauskaa olisikaan. Lause "kokemus sinäänsä" on tullu sanottua jo aika monta kertaa tällä reissulla, ja tottahan se on. Tää kaikki tekee tästä reissusta vielä jännemmän ja, mikä tärkeintä, täysin omanlaisensa. On hassua joskus tulevaisuudessa kertoa juttuja tältä reissulta ja tietää, että ne on oikeesti tapahtunut. Täysin vaaleanpunaista unelmaa ei täällä eletä, mutta ei voi muuta todeta kuin etten missään nimessä tätä vaihtaisi poiskaan.


oma "kapseli" Penangissa

maanantai 2. marraskuuta 2015

Iltakävelyjä asfaltilla ja mielenrauhaa vuorilla

Viimeistä viedään täällä down underissa, eikä meno ainakaan hirveästi oo hidastunu. Kuukausipäivänä meillä oli siis edessä hostellin vaihto Sydneyssä muutaman yön jälkeen vähän halvempaan ja hyvät arvostelut saaneeseen paikkaan. "Pienen" erehdyksen sijainnin suhteen vuoksi matkaa kertykin sitten lähemmas 6km kapungin toiselta laidalta toiselle, jonka aikana ehittiin joutua muutaman peräkkäisen matkatoimiston hyökkäyksen kohteeksi sekä saada huomiota ohiajavilta "herrasmiehiltä" tööttäysten merkeissä. Tää erehdys ei kuitenkaan ollut yhtään huonompi, sillä ainakin päästiin näkemaan kaupungista uutta aluetta jonne muuten ei ois tullu varmaankaan eksyttyy. Hostellikin oli aikalailla viihtyisämpi ja huone siistimpi, johtuneeko siitä että ekaa kertaa reissun aikana oltiin pelkkien naisten dormissa yöpymässä. Hostelli sijaitsi Alfred Parkin reunalla, josta oli matkaa jälleen keskustaan se 2,5km joten saatiin ylläpidettyä meidän päivittäistä liikuntasuoritusta. Heitettyämme kamat hostellille käytiin Mian kanssa tutustuu muuhunkin lähiymparistöön, kuten Darling Harbour nimiseen alueeseen, jossa sijaitsi ravintoloita sekä mm. Sydneyn akvaario satama-alueen rannalla. Päivä oli jotenkin vieny sen verran voimat, etta huoneen saatuamme juhlistettiin virallista kuukausipäiväämme nukkumalla jo hyväksi tavaksi todetut muutaman tunnin tirsat sekä  syömällä keittoa pahvikupeista ja alennuksesta ostetut muffinit huoneemme lattialla myöhään illalla. Ei mitään loisteliasta ehkä, mutta kyllä sitä arvosti yhtälailla.

Meidän kuukausipäivän ateria, mukava huone sekä näkymä hostellilta kaupukiin Alfred Parkin yli

Three Sisters



Ei ehkä kuvasta näy, mutta nää portaat oli kyllä tappo


Katoomba Falls


Niin pitkät tirsat saatto kuitenkin olla paha virhe, sillä seuraavana yönä ajatusten pyöriessä päässä uni tuli vasta puol 5 aikaan ja seuraavana aamuna oli herätys suht aikasin, kun meillä oli aikeena tehdä päiväreissu Blue Mountainseille. Sängyn pohjalla kävin kiivasta taistelua mielessäni sänkyyn jäämisen ja lähtemisen välillä, mutta lopulta elämä voitti ja päästiin lähtemaan kohti juna-asemaa. Oishan reissun voinu siirtää vaikka seuraavalle päivälle, mutta sunnuntai on Sydneyssä päivä, jolloin koko päivän voi matkustaa miten kauas tahansa pelkällä 2,5 dollarilla, mikä on ihan unelmaa tälläselle budjettireissaajalle. Asemalla hetken harhailtuamme löydettiin oikea juna, jolla kesti parisen tuntia päästä Katoombaan, josta kylän päätie vei suoraan kansallispuiston reunalle. Taivas uhkaili meitä tiputtelemalla muutaman pisaran, mutta loppujen lopuks sää oli melko hyvä kävelyyn. Päästyämme paikanpäälle turisteja oli paljon mutta silti saatiin hienot näkymät paikan tunnetummalle maamerkille Three Sistersille sekä kaukana alapuolella levittäytyvälle laaksolle. Vuoria oli vähemman kun olin kuvitellut, vaikka niitäkin oli paljon. Päätettiin mennä tutustumaan Three Sistersiin vähän lähempää ja meitä vastaan tuli hengastyneitä ihmisiä, joiden kasvoilta heijastu niin uupumus kuin helpotus. Tottakai meidän sisäiset seikkailijat nostivat heti päätään. Oltiin kyl sovittu, ettei mentäs kävelemään laaksoon, sillä matkaa ois kertynyt aikalailla ja lopulta meidän ois pitänyt ostaa matka gondoolilla takaisin ylös, mutta silti lähettiin laskeutumaan jyrkkiä portaita alaspäin ihan vain nähdäksemme, mistä nää kaikki ihmiset tulee. Vaikka polvet vinku ja pisti vastaan, piti silti mennä vielä vähän matkaa, nähdä seuraavan kulman taakse jospa siellä ois jotakin. Lopulta kysyin vastaantulijalta, että mitä portaiden päästä löytyy ja kun vastaukseksi tuli että "eipä oikein mitään", päätin etten viitti kiduttaa valmiiksi hajonneita jalkojani enempää. Periaatteessa oishan sitä voinut jatkaakin, mutta tieto siitä että jossain vaiheessa ois pitäny kuitenkin kääntyä oli tarpeeks hyvä motivaatio. Oltiin menty jo hyvä matka ja edessä olikin sitten kunnon jalka-pakaratreeni ja nyt ymmärrettiin hyvin ne hengastyneet, uupuneet vastaantulijat. Ylhäällä naureskeltiin sitten, että tästähän tulis hyvä aamulenkki. Päätettiin kävellä vielä muutama kilsa Katoomba Fallseille, josta oli  kauniit näkymät jyrkanteeltä ja jonka matkan varrella oli kaunis pätkä metsän keskellä. Kaikki oli kävelyn arvoista, ja tyytyväisinä päivän saavutuksesta mentiin takas kylään syömään ja siitä junalle. Junamatkan aikana naureskeltiin takana nukkuneelle miesrivistölle, kuultiin suomalaismammojen höpinöitä ja lopussa nää nukkuneet miehet oli yrittäny arvailla meidän kieltä (venäjä, ei ny ihan). Jotenkin naurettavaa ajatella, että jotkut käyttää Blue Mountains touriin joku 60dollaria kun me käytettiin vaan 2,5 dollaria matkoihin sekä hieman ruokaan ja ehittiin nähä kaikkea mahollista. Tourit on aina helppoja, mutta tästä nähtiin et jos ite vaan viittii vähän tutkailla asioita ja tehdä asioita itse, säästää sillä paljon.

Toisen kerran päästiin tutustuu paikalliseen julkiseen, kun otettiin bussi n. 10km päässä sijaitsevalle Bondille. Ranta oli jotenkin pienempi kuin olin muistanu nähneeni telkkarista vuosia sitten ja mikään tavallinen reissu rannalle tää ei kuitenkaan ollu, sillä taivaalta tihkutti sadetta ja tuuli oli kylmä. Harmaudesta huolimatta vesi oli turkoosia ja ihmisiä oli melko paljon liikkeellä. Tän sään takia ei toteutettu alkuperaistä suunnitelmaa, jonka mukaan oltais kävelty suuresti kehuttu beachwalk pienempien rantojen ohitse rantaviivaa pitkin. Vähän aikaa kuitenkin käveltiin ja katteltiin matkan varrelle pystytetyn vuotuisen Sculpture by the Sea -näyttelyn teoksia. Kävästiin vielä nopeasti rannalla käppailee, ihasteltiin katutaidetta rantakadulla ja sit suunnattiinki jo takas keskustaan. Saatiin siis näissä parissa päivässä aikalailla paljon aikaseks eikä Sydney jääny pelkäks kaupunkilomailuksi. Loppujen lopuks julkisilla liikkuminen on täällä melko helppoa ja avaa paljon uusia mahdollisuuksia, kunhan vain löytää oikean kulkuneuvon. Muuten päivät meni aikalailla samalla kaavalla: herättyämme mentiin keskustaan ja kierreltiin siellä sekä sen lähiympäristössä, syötiin, tultiin hostellille hetkeks ja illalla vielä jonnekin käppailee. Säät ei meitä kummemmin Sydneyssa suosineet, mutta onneksi oltiin kaupunkikohteessa ja saatiin nautiskella lämmosta Surfersilla ja Byronilla. Ei todellakaa nähty tässä viikossa kaikkea, mutta kuitenkin hyvin aktiivisia ollaan oltu ja sehän on tärkeintä. 

Bondi beach




Queen Victoria Building Sydneyssä

Keskiviikkona sit oli checkout ja jälleen päivä kierreltiin kaupungilla, jumituttiin mäkkiin tekee origameja ja kamat haettuamme säilöstä nähtiin vielä Miaa. Oli outoa ajatella, ettei sitäkään näe enää täällä Australiassa, kun niin monessa paikassa ollaan törmäilty. On kuitenki hyvä, et Mia on ainakin tällähetkellä ihan tyytyväinen oloonsa Sydneyssa ja löytany "paikkansa" sieltä, kun me taas ihan innolla oltiin eteenpäin jatkamassa. Bussilla jätettiin vielä viimeset hyvästit ja toivoteltiin onnea ennen kuin siinä klo 7 aikoihin bussi lähti Central Stationilta pitkälle 12 tunnin matkalleen kohti Melbournea. Matka meni kyl jotenkin nopeasti, ensin uusimman Terminator-leffan merkeissä ja lopuksi vähän puhelimella surfailessa sekä nukahtamisyrityksiä tehdessä (jotka yleensa päätty putuneeseen jalkaan). Sain myös kattella auringonnousua ja kuinka se vaihtu minuuteissa sumuksi ja paksuksi pilvikerrokseksi. Aamulla klo 7 oltiinkin sitten Melbournen linja-autoasemalla ja kauempaa katottuna kaupunki näytti mun silmiin jotenkin todella rumalta, saatto johtua harmaasta ilmasta sekä tehdasalueista kaupungin ulkopuolella. Matka jatku Melbournesta junalla melkein 50km itään Lilydaleen, jossa meidän host ja mun perhetuttu John noukki meidät kyytiinsa. Käytiin kaupassa ostamassa tarvikkeita ja syötiin aamupalaa Johnin kotoisan pakun takatilassa ja kuunneltiin jatkuvalla syötöllä pulppuavia juttuja (jotka ei oo muuten vieläkään loppuneet). Matkaa oli vielä Lilydalesta Johnille Warburtoniin, joka on söpö pikku kylä vuorten ja metsän keskellä. Loppumatka meni kyl hienoissa puitteissa, kun tie mutkitteli mäkista tietä puiden lomassa ja maatilat lepäsivät vuorten kupeessa. Myos Johnin talo on hyvällä paikalla, sillä talon parvekkeelta näkee värikkään pihan yli vuorelle. Talo on sisältäpäin erittäin kotoisa ja varsinkin sänky on erityisen mukava, sillä päädyttiin (yllätys yllätys) ottaa melkeinpä 5 tunnin unet heti alkuun. Illalla käytiin kävelee vuorilla auringonlaskun aikaan ja ilmassa tuoksu ihan Suomen kesäilta. Ainoa asia, mika kirjaimellisesti otti korvienväliin täällä, oli paritteluaikeissa olleiden cicadas eli laulukaskaiden voimakas siritys metsässä. Vaikka täällä en vois asua pidempään, olo oli jotenkin heti alusta asti mukava ja muutenkin täällä oleminen on kivaa vaihtelua kaikkien noiden kaupunkien jälkeen. Myös lompakolle tää on hyväksi, mistä ollaan Johnille suuressa kiitollisuudenvelassa, mutta tälläsillä reissuilla kaikki mahdollisuudet pitää hyväksikäyttää.


Väsynyt matkaaja

Näkymä talon parvekkeelta




Emmy, John ja minä

Lauantaina päästiin käymään sit kans Melbournessa. Ulkopuolelta rumalta näyttäny kaupunki osottautu loppujen lopuks nätiksi, jossa ois varmasti riittäny enemmän kuin vain yhdeksi päiväksi katteltavaa. Ehittiin kuitenkin näkemään kaupungin tunnettua katutaidetta Hozier Lanella, söpöt kahvilakujat sekä suuri Queen Victoria Market, jossa myyjät huus kilpaa tuotteiden hintoja ihmismassalle. Onneks tultiin lauantaina, sillä se on torin viikon suurin myyntipäivä ja tarjolla oli paljon toinen toistaan halvempia ja tuoreempia kasviksia sekä hedelmia ja sisätilan ilmassa haisi vahvasti kala- ja lihatuotteet. Ehdittiin myös shoppailla ja syödä vielä viimeisen kerran vähän liian tutuksi tullut 5 dollarin pizza dominoksessa. Katukuvassa näkyi paljon hienosti pukeutuneita ja hassuihin hattuihin sonnistautuneita ihmisiä, sillä tällähetkellä on käynnissä suuri hevostapahtuma Melbourne Cup, jolloin niin nuoret kuin vanhatkin pukeutuu siististi. Katukuvassa näky myös halloween ja itelläkin tuli hinku meikata kunnon meikki ja pukeutua, mutta meidän halloween menikin sängyssä Netflixia kattellessa.

Täällä maaseudulla ollaa siis oltu nää viimeset muutama päivä, John on jaksanu viedä meitä kaikkialle kattelee (mm. Yarra National Park sekä Ada Tree) ja silti ollaan saatu ladattuu akkujamme ennen intenssiivistä Aasian reissua. Suunnitelmat sielläkin päässä alkaa jo vähän hahmottua ja tosiaan luvassa on vaikka mitä enkä malta odottaa. Kuitenkin pari päivää sitten kävellessämme metsässä ukkosen jyristessä ja sateen kastellessa meitä tunsin oloni erittäin kotoisaksi täällä. Ja vaikka en täällä siis ihan asuiskaa, tulee mulla ikävä tätä paikkaa ja ihan koko Australiaa. Ollaan koettu ja nähty tän melkein 2,5kk aikana niin paljon, etta pakostikin se jättää jonkinlaisen jäljen. Ei ihan oo ollu sellasta, mitä olin kuvitellu alunperin täällä olevan: kenguruita ei näy läheskään niin paljoa, ollaan kuultu täällä enemmän ranskaa ja saksaa kuin tavattu paikallisia australialaisia eikä niitä myrkkyöttiäisiä tulvi ovista ja ikkunoista. Hostellielämä alko sekä mua että Emmyä vähän tökkimään ja ollaan syöty kaikkea roskaa ihan seuraavan vuoden edestä. Mutta niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, on taää kasvattanu meitä ihan hirveasti ja ainakin mä oon oppinut ittestäni aivan uusia asioita. Ja kyllä näitä eläimiä on riittäny, just iltakävelyllä nähtiin jälleen yksi wallabi sekä ensimmaistä kertaa vompatti joen rannalla. Se yks kengurukin on tullut bongattua ja eilen yöllä lavuaarissa hengaili black house spider, joka puremallaan aiheuttaa mm. sietämätöntä kipua, oksentelua sekä hikoilua, joten eiköhän täältä voi ihan hyvillä mielin lähteä jatkamaan seikkailuita toisiin maisemiin. Niin jos siis päästään mihinkään, sillä nähtävästi tulivuorenpurkauksen vuoksi lennot meidän seuraavaan kohteeseen Balille on ainakin tältä päivältä peruttu ja nyt sit jännitetään, mikä on meidän lennon kohtalo. Niinkuin jo oon aiemmin todennu, on tällä reissulla spontaanisuus sekä joustavuus (+huumorintaju) erittäin hyviä luonteenpiirteitä, joten saa nähdä, minne nyt sit oikein päädytään. Minne ikinä meidän tie nyt sit viekään, yritän kirjotella mahdollisimman aktiivisesti ja varmasti yhtä monipuolista tarinointia on luvassa!


Flinders Street rautatieasema

Hozier Lane sekä ansaitut jälkkärit

Queen Victoria Market
Melbourne Cup näkyi katukuvassa ja asuissa

Halloweenin teema: Netflix and chill