Temppeleitä, vesipuhveleita ja moottoripyöriä Aasian auringon alla

Viimeistä viedään, ihan hullua ajatella että kohta Aasiakin jää taakse ja edessä on viimeinen etappi ennen kotiin paluuta. Ja sekin on hullua, että jo toisen kerran selvisin yksin tällä matkalla ilman kummempia vastoinkäymisiä! Hirveästi kerrottavaa ja näytettävää, mutta yritän vähän tiivistäen mennä.

Bangkokista ei nyt mitään hirveen suuria tarinoita tule ja kaupungista ois voinu ehkä saada tän muutaman päivän aikana enemmän irti, mutta tarpeeksi kyl saatiin ainaki kävellä. Yks parhaimmist jutuist oli, kun käytiin viemässä lastenkotiin ruokaa ja meidät otettiin niin hyvin vastaan. Paljon hymyä, paljon naurua ja vielä enemmän melua. Paikallinen metro tuli täälläkin tutuks ja koluttiin läheisiä ostoskeskuksia osana meidän arkipäivää. Sattui myös olemaan kuninkaan syntymäpäivä, joten ihmiset olivat pukeutuneet keltaiseen (kuninkaan väri) ja itse syntymäpäivänä kohdattiin keskellä katua suuri väkijoukko, jossa ihmiset olivat sytyttäneet kynttilät ja lauloivat kuninkaan kuvalle. Turistitkin otettiin ilomielin mukaan juhlintaan eikä tullut oloa, että tunkeilisi mitenkään. Vikana iltana käytiin käppäilee kiinalaiskorttelissa, jossa riitti kyllä eloa ja kadut olivat täynnä erilaisia katuruokia sekä syöjiä. Vaikkei kaikkea ehittykään näkee, oli Bangkokilla kuitenkin meille annettavaa.

ilta Bangkokissa



 

Chinatown

Ja niin tuli viimein se aamu, joka oli molemmille meille merkittävä. Kaksi täysin eri päämäärää edessämme seisoskeltiin juuri nousseen aamuauringon alla kadun kulmassa takseja odotellessa. Ensimmäisenä saatiin Emmylle kyyti ja epäuskoisina annettiin vielä viimeiset halit ja hyvän matkan toivotukset. Jotenki syvällä tajunnassa ymmärsin kyllä, että edessä on itellä vielä matkaa, mutta että Emmy meneeki Suomeen tuntu niin oudolta. Emmyki sano et jännittää enemmä ku tälle reissuu lähtiessä ja niinhä se on. Onhan tää paikoittain erittäin hektinen, epävarma sekä lämmöntäyteinen arki muuttumassa monen kuukauden jälkeen taas siihe tuttuu ja turvalliseen. Mun ei tarvinnu pitkään odotella enää siinä ku sain itelleni napattua taksin, matka asemalle meni nopeesti ja olinki tosi hyvissä ajoin. Vähä pelkäsin kommunikaatio-ongelmia, kun olin lukenu jostain bussiaseman työntekijöiden huonosta englannista, mutta mä sain osakseni kyllä hyvää ja selkeää ohjaistusta englanniksi. Asemalla vähä rauhoitti nähä, ettei länsimaalainen tyttö ole täällä harvinaisuus, vaan kaikenlaisia backpackereita näky. Bussisakin valtaosa oli reppureissaajia, ja matka olikin täynnä iloista pölpötystä, kun ihmiset jakoivat omia juttujaan keskenään.

Rajan ylitys oliki sit jännää hommaa ja huomasi, että joka käänteessä joku yritti huijata rahan toivossa. Just ennen rajaa kyytii nous mies, joka sujuvalla englannilla kertoi, että lisämaksua vastaan he hoitaisivat viisumin puolestamme. Kaikki oli tässä asiassa valveilla eikä kukaa tarttunut syöttiin, joten jatkettiin itse rajalle. Siellä Thaimaan puoli meni nopeesti ja ilman ongelmia, mutta sitten alkoikin viisumin metsästys sekä Kambodzan leiman saaminen. Viisumia haettiin pienestä talosta heti porttien jälkeen ja moni missasikin sen ja hakeutui väärään paikkaan. Paikan päällä sit piti vielä täyttää lappusia ja meiltä vaadittiin 100bahtia, jos ei halunnut odottaa. Naurettavan vähäinen summa joo, mutta suurin osa sanoi mielummin odottavansa "periaatteen vuoksi". Lisäksi kun mulla ei ollu kuvaa ni mua pompoteltii aika hyvin siellä, mutta lopulta vain ne, joilla ei ollu kuvaa, joutu maksamaan sen pienen ylimääräisen. Muutkaan eivät joutuneet odottamaan viisumia 5 minuuttia kauempaa, joten maksulla ei ois ollu mitään merkitystä. Lopulta päästiin jonottaa passin leimaukseen, jossa ei onneksi ollu enää huijauksia tai muita vaatimuksia. Pari tuntiahan siinä meni, mutta lopulta kaikki olivat saaneet leimansa ja olin tutustunu moneen reissaajaan tänä aikana, joten aika ei ainakaa pitkäks käyny.

Edessä oli vielä muutama tunti ajoa ja sain ihastella Kambodzan maalaismaisemia. Tasaista vihreää peltoa, laiduntavia lehmiä paimentajineen, vesipuhveleita ojissa, kouluista pääseviä lapsia sekä vaihtelevan laatuisia asumuksia. En tiiä miks, mut mulle tää maisema oli ehkä maalaismaisemista mun lemppari. Siem Reap olikin aikalailla erilainen ympäröiviin maalaiskyliin verrattuna, mutta sehän on rakennettu iha vain Angkor Watin turisteille. Perillä sain tuk tuk kyydityksen hostellille, jonne päästyäni tutustuin heti yhteen huonetoveriini ja käytiin syömässä  tunnetulla pub streetillä ja kattomassa paikallisia tanssijoita. Matka Siem Reapiin oli siis pitkä ja hikinen, mutta ainakin tutustuin moneen avoimeen kulkijaan.


jos joku miettii, niin Kambodza näytti matkanvarrella suurimmaks osaks tältä

 

Aamulla edessä oli aikainen herätys ja tempeleiden tutkimista. Jos haluaa nähdä kaikki temppelit, pitää varata aikaa vähintään se kolme päivää. Itselle riitti tosiaan se small circuit, johon kuului ne kuuluisimmat eli Angkor Wat, yli 50 buddhatornista muodostuva Bayon sekä Ta Prohm, joka esiintyy Tomb Raider -eloluvassa ja jonka luonto on onnistunut "valloittamaan", pari muutakin pienempää temppeliä matkan varrelta löyty. Sain vuokrattua tuk tukin koko päiväksi, joten sain rauhassa keskittyä kulkemaan omaan tahtiin. Olin yrittänyt saada itselleni opasta kierrokselle, mutta lopulta päätin mennä ihan itsekseni. Monesti onnistuinkin hivuttautumaan jonkun ryhmän lähelle ja kuulemaan mielenkiintoisia pätkiä temppeleiden historiasta. Ensimmäisenä ollut Angkor Wat, se kaikista kuuluisin, oli jo erittäin vaikuttava näky. Yli tuhat vuotta vanha temppeli oli valtava ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Jokaisella seinällä ja pienellä kaiverruksella oli oma tarinansa - kirjaimellisesti. Seiniin oli kaiverrettu mm. intialainen sotatarina sekä kuvaus 32 taivaasta ja 37 helvetistä ja uskomatonta kyllä, lähes jokaisella ukkelilla oli oma tarinansa jos oppaisiin oli uskominen. Mutta edes näin vaikuttava temppeli ei kestä ikuisesti, vaan yhdessä osiossa olikin menossa korjaustyöt. Joka tapauksessa loputkaan temppelit eivät jättäneet kylmäksi ja etenkin Ta Prohmissa oli aika huikee näky, kuinka suuret puut olivat saaneet juurensa kasvatettua seinien läpi ja ympärille. Ja toinen asia, mikä ei jättäny kylmäks, oli sää: yli +30 astetta lämpöä ja suoraa paistetta taivaalta alkoi kyllä tuntumaan loppuvaiheessa ja kun alussa mietin oppaan puuttumista, lopussa olin vain iloinen ettei sitä ollut, sillä keskittyminen meni aikalailla varjojen löytämiseen sekä kävelemiseen. Itellä kierrokseen meni se 5,5h joka on aika perus ja aivan riittävä mulle, sillä hostellissa sitä vain syöksyi kylmään suihkuun ja joi muutaman litran vettä lisää. Mutta ehdottomasti suosittelisin edes tuon lyhyemmän kierroksen tekemistä, sillä temppelit olivat todella vaikuttavia nähtävyyksiä.

Seuraavana aamuna oli lähtö Phnom Penhii, jossa mulla olikin vain yks yö. Koska rajan ylitystä matkalla ei ollut, meni matka hieman sujuvammin. Ai että oliko sulavaa kyytiä? Ehei. Täälläpäin asfaltti oli aika vieras käsite sen suurimman osan matkasta, mikä käytännössä tarkoitti epätasaista kulkua ja että ilmastoinnin läpi puhalsi kuivaa hiekkapölyä, joka sit tuntu sit ihan hengityksessä asti. Wifi kuitenkin bussissa oli yllättävän hyvä, jopa parempi kuin Australiassa, mikä olikin todellinen yllätys. Perille päästiin melko myöhään ja koska mulla oli vain ilta aikaa, jäi Phnom Penh aikalailla tuntemattomaksi. Sen sain nähdä, että liikennettä kyllä oli ja se oli sekavaa, jolloin kadunylitys ei käynyt ihan joka paikassa. Varmasti hieno kaupunki, mutta itellä jäi mieleen vain tuo sekavuus. Osaltaan harmi, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

buddhapatsaita, kaiverruksia ja ihmisvilinää



Angkor Wat

ensimmäisenä Bayon, sitten hyviä esimerkkejä Ta Prohmista

Sitten olikin jo aika hyvästellä Kambodza ja suuntautua kohti Vietnamia. Matka oli yhtä heittelevää ja hiekkaista, mutta rajan ylitys meni todella nopeasti ja siististi. Eräs tullista katsoi mun passia ja sanoi "amazing", taisi katsella tässä kuukauden aikana tulleita leimoja. Illalla saavuttuani perille  yritin metsästää oikeaa taksia, mutta muhun oli liimautunut huijari, joka kielloistani huolimatta onnistui häätämään kaikki muut kuskit mun ympäriltä, joten lopulta oli pakko mennä kyytiin. Kuskilla oli "mittari", johon hän itse ratin takaa painelemalla lisäsi arvoa ja murahdinkin jossain vaiheessa, että rauhoittuisi vähän, kun liian herkässä välillä tuo liipasinsormi oli. Ei se matka nyt niin kallis onneksi ollut, mutta paljon vähemmällä olisin kyllä selvinnyt, mikä taas jäi ärsyttämään. Joka tapauksessa löysin hostini luokse ja sain asettua ja rentoutua pitkän päivän jälkeen ja oli ihana käpertyä sohvalle makuupussiin tietäen, että pariksi päiväksi matkat on matkustettu.

Niin siis kenen sohvalle oikein käperryin? Erään jenkkimiehen, joka tarjosi sohvaansa ja jonka kanssa oltiin puhuttu netissä aikasemmin. Nyt voin kuvitella ihmisten pyörittelevän päätään ja yrittävän tajuta, mitä just lukivat. Nyt se tempun on tehnyt, mennyt tuntemattoman luokse nukkumaan ja tavanneet vieläpä netissä! Siis kyseessähän on couchsurfing eli netissä on sivusto, johon ihmiset laittavata kuvauksen itsestään ja joko tarjoavat yösijaa reissaajille tai pyytävät vastaavasti sitä paikallisilta. Ja kaikilla näkyy arvosteluja muilta, joten täysin umpimähkään ei tarvitse mennä. Suurella harkinnalla tämän olin tehnyt ja hyvän valinnan teinkin, sillä mulla on täysi vapaus tulla ja mennä ja täällä oli pari muutakin reissaajaa, joiden kaa istuttiin iltaa pöydän ääressä kiinalaista teetä juoden ja jaettiin omia reissukokemuksia. Kokemus tämäkin, eikä pahalta ole tuntunut joten mikäs siinä.

Koska tää host on päivät töissä, tapasin eilen erään paikallisen naisen Giangin (CS:n kautta myös), joka näytti mulle kaupunkia. Paljon sainki taas nähdä ja kokea: käytiin mm. kaupungin korkeimman tornin Bitexco Financial Towerin huipulla kattomassa kaupunkia korkeuksista, syötiin kadulla matalilla penkeillä vietnamilaista ruokaa, joiden nimiä on mahdoton muistaa sekä illalla käytiin kuuntelemassa live musiikkia syrjäisellä kadulla olevassa baarissa, jossa tunnelma oli ihan mieletön ja kaikki oli ihan messissä. Päivä oli ihan uskomattoman kiva enkä ois varmaan näin paljoa nähny, jos ei ois ollut paikallista näyttämässä. Tuntu, että sai vähän enemmän irti koko paikasta. Ja hurjinta ehkä oli se, että mentiin paikallisesti yleisellä kulkuvälineellä eli skoballa. Voitte kuvitella tunteen, kun menee satojen muiden mopoilijoiden joukossa ja varsinkin, kun täällä liikennesäännöt on vähä eri luokkaa kuin jossain Suomessa. Itse en täällä pystyis saati uskaltais ajaa, mutta olo oli turvallinen kun tiesin, että Giang osaa mennä paikallisten sääntöjen mukaan. Tätä lähemmäs paikallista kulttuuria en osaisi toivoa pääseväni.

Ho Chi Minh korkeuksista

paikallisia ruokakokemuksia

Okei, epäonnistuin surkeasti tässä tiivistämisessä ja tästä muodostu taas pieni romaaniXD mutta vähemmällä en ois pärjänny, sillä niinkuin oon jo hokenu monesti, paljon täällä on tullu koettua. Tää reissu on menny todella hyvin ja siks mul onki vähän ristiriitaisia tunteita. Toisaalta mulla on fiilis, että voisin jatkaa vielä kuukauden tai pari, lähteä takas Australiaa ja käydä vielä paikoissa, missä ei silloin ehtiny käymään. Vähän haikeaa miettiä, että tääkin on tulossa päätökseen, aivan mieletön syksy ollu ja kun reissaamisesta on tullu arkea, en osaa oikein kuvitella, miten sopeudun takas siihen "oikeaan" arkeen. Mutta toisaalta taas oon niin onnellinen et pääsen himaan viettää joulua perheen kaa ja näkee ystäviä piiitkästä aikaa. Eilen ennen ku Giang tuli mua hakemaan, musta tuntu etten jaksais tehä muuta kuin vaa maata sohvalla. Pientä reissuväsymystä siis taas pukkaa ja voisihan sitä palautua olemalla jossain paikassa pidemmän aikaa, mutta oon kyl tyytyväinen kotiin paluusta. Sit taas jaksan vähä ajan päästä lähteä täysillä taas reissaa johonkin ja nauttia täysillä siitä, mitä eteen tulee.

Ja onhan vielä reissua jäljellä, tänää viel Giang pistää mut maistaa lisää vietnamilaisia ruokia (mm. etanoita hui) ja seuraavaks lennänki sit Dubaihi sukuloimaan muihin maisemiin ja seikkailuihin. Näin käynnistyy viimeinen osio reissustani ja todella toivon tai paremminkin uskon, että se on yhtä tapahtumarikas kuin tää koko reissu on ollu. Kuulumisiin taas, eikä oo pitkä aika näkemisiinkään!

Ps. Tehkää mulle lunta ennen ku tuun kiitos :)

 

hengissä selvittiin woop!