Kukkuloita valloittamassa ja muita hikisiä turinoita

Okei, tästä tekstistä saattaa tulla elämääkin pidempi ja kuvatki on niin ja näin, mutta ei anneta sen haitata.

Ja niin on taas viikko vierähtänyt. Tuntuu, että aika on mennyt samaan aikaan nopeasti mutta silti on tapahtunut aivan valtavasti. Eikä ole enää kuin vaan viikko jäljellä ennen kotiutumista! Reittikin on nyt päätetty, joten todellakin viimesiä viedään. 

Udinesta lähettiin aikasin aamulla ja meillä oli välietappina Itävallan Villach. Junan puskiessa eteenpäin aamuauringon pilkistäessä vuorien takaa italialaiset kivitalot vaihtuivat hiljalleen alppimökkimäisemmiksi, joka vähän vinkkasi että maa oli muuttunut. Itse kaupunki oli vasta heräilemässä päivään kun tultiin, mutta aurinko paistoi jo lämpimästi synkästä sääennusteesta huolimatta. Enemmän elämää siellä kuitenkin oli kuin edellisessä paikassa ja lounasaikaan torilla oli jo ihan kunnolla vilinää. Paikka vähän muistutti jotain Suomen kaupunkia, esim. Kuopiota, kesäaikaan ja se loi kodikaan olon. Ehkä siellä ois voinut viettää sen välipäivän Udinen sijaan, mutta saatiinpahan kuitenkin wieninleikkeet syötyä. Ja kuinka moni voi sanoa käyneensä Udinessa?

Villachin tori 

Muutamassa tunnissa matka jatkui kohti Ljubljanaan. Tällä kertaa meidän hostelli oli ihan keskustassa, joten majoittumisen ja lepohetken jälkeen ei tarvinnut mitään suurta vaellusta tehdä. Meidän onneksi sielläkään säätiedotteet eivät pitäneet paikkansa vaan saatiin tutustua kaupunkiin kastumatta. Ljubljanasta ei tosiaan ollut mitään ennakkokäsityksiä, ja  ensivaikutelma oli positiivinen. Vanha kaupunki oli perinteinen: nättejä vanhoja rakennuksia mukulakivitien varrella, massiivisen tuomiokirkon kupoli pilkistä talojen lomasta, joki virtasi kaupungin läpi ja sen ympärillä oli monia pikkukahviloita. Silmiin kuitenkin iski suuri vaaleanpunainen kirkko, jota aluksi ei hoksannut kirkoksi sekä kaupungin yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä "kolmisilta", joka vei aukiolta joen toiselle puolelle vanhaan kaupunkiin. Vähän matkan päässä oli toinen kuuluisa silta, Dragon Bridge, joka toimittaa normaalin ajosillan virkaa, mutta jonka kohokohdat ovat nuo lohikärmeet, jotka ovat kaupungin symboli. Ljubljana on tämän vuoden vihreä pääkaupunki ja näkyvimmin se näkyi illalla, kun kukkulalla kohoava linna valaistaan vihreäksi.

Toisena päivänä sää ei ollut enää niin suopea. Oltiin ehitty tutkia keskustoria, jossa myydään paikallista käsityötä ja vihanneksi sekä kävellä kukkulalle katsomaan linnaa, kun taivas repesi täysin. Mukava kesämyrsky pakotti meidät hetkeksi takas huoneeseen, mutta se loppui yhtä yllättäen kuin oli alkanutki. Sitten päästiin taas liikkeelle ja suunnattii  Tivoli puistoon. Nimi on vähän hämäävä, sillä mitään tivolia siellä ei ole, vaan nätti, vihreä puisto, jossa tosin yhdestä nurkkauksesta löytyy mm. minigolf. Sieltä löytyi myös nykyhistorian museo, jossa käytiin tutustumassa hieman Slovenian 1900-luvun historiaan. Niitä tarinoita eri sodista ja kärsimyksestä lukiessa tuli epätodellinen ja hieman epämukava olo. Niin hurjaa, että semmosia kamaluuksia on tapahtunut ja tapahtuu jossain edelleen. Luki siellä myös positiivisen yllättäviäkin juttuja, kuten erään sotilaan 15vuotta kestänyt yritys päästä Venäjän vankileireiltä kotiin ja sen toteuttaminen Kiinan kautta purjehtien. Hatun nosto tälle.

Ihan muuten semmoinenkin huomio tuli tehtyy, ettei päätöksen teko onnistu kovassa nälässä. Tai korjaan, mikään ei toimi silloin. Ei siis kannata tämmösellä(kään) reissulla odottaa siihen pisteeseen vaan syödä mahd. pian kun siltä tuntuu. Mekin sit ihan sattumoisin päädyttiin syömään paikkaan, joka oli Ljubljanan vanhimmassa rakennuksessa (1500-luvulta) ja jossa oli asunut ensimmäiset slovenialaiset kirjat kirjoittanut kirjailija. Hyvää ruokaa sieltä sai, vaikkei ihan täysin slovenialaista perinneruokaa syöty. Mutta varmasti se kana oli kotimaista, joten close enough.

Ljubljanan kolmen sillan risteys sekä taustalla vaaleanpunainen kirkko

Dragon Bridge

Tivoli puisto ja museo söpössä värissä

Kaunis Slovenia jäi taakse maanantaina, kun otettiin suunnaksi Budapest. Edessä oli matkan tämän hetken pisin suora junamatka, joka kesti sen 8,5h. Yllättävän nopeasti matka meni, kun on kykenevä nukkumaan pari tuntia junanpenkillä, mukana on hyvä kirja ja aina välillä pistää pään ulos junan ikkunasta ja ihailee maisemia. Lippuja kysyttiin peräti neljästi ja rajalla pysähdyttiin toviksi, kun poliisit tulivat junaan tarkastamaan kaikkien passit. Muuten matka meni leppoisasti ja tosiaan selvittiin illaksi Budapestiin. Oltiin saatu taas hostelli ihan Pestin keskustassa, mikä auttoi liikkumaan kaikkialle. Iso kaupunki on kyseessä, joten kävellä saatiin kuitenkin paljon.

Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi Pestin puolen pääjutut, mm. Euroopan suurimmat basilika sekä synagoga, Sankareiden aukio sekä sillan lähellä ollut suuri torihalli, jossa tuoksui tuoreet leivokset ja raaka kala. Ei jäänyt myöskään epäselväksi, että Unkarissa paprika on se juttu: sitä esiinty niin kuivattuna kojujen seinillä kuin ruokalistoissakin. Illalla käytiin suositellussa pub Szimpla, joka oli siitä erikoinen että se rakentui eri huoneista sekä sisäpihasta ja siellä oli eri baaritiskejä eri tyyppisille juomille. Vastaavaa en ookaan nähnyt Suomessa ja ihan nähtävän arvoinen kaiken ikäisille(tosin k18). Myös eräs yökerho oli rakennettu kahteen kerrokseen ja moneen huoneeseenja voin kuvitella, että täydellisessä jurrissa sinne voisi helposti eksyä löytämättä ulos.

aika vaatimaton kirkko, niinkuin kaikki rakennukset oikeastaan koko kaupungissa

Seuraavana päivänä otettiin ihan rennosti. Käytiin käppäilemässä Budan puolella ja siellä ei ollutkaan niin paljoa käveltävää kuin Pestissä. Hyvin saatiin kuitenkin kulutettua aikaa Kuninkaan palatsissa, jonka muureilta on aivan ihanat näkymät joen toiselle puolelle Parlamenttitalolle sekä Pyhän Matiaksen kirkolla, jonka kupeessa sijaitsi Kalastajanlinnake (Fishermen's Bastion). Kyllä varsinkin Pestissä löytyy myös paljon kauppoja ja meitä hämmens hoitotuotekaupan myyjä, joka lahjo meidät palalla saippuaa ja esitellessään vartalisuolaa livautti monia suomalaisia sanoja mukaan tyyliin "you have to put it all over your vartalo, not in your kasvot, and it makes you feel like vauvanpylly". Illalla käytiin erään uusi-seelantilaisen kanssa kiipeämässä Vapauden patsaalle kattomaan auringon laskua ja voin sanoa, että oli sen arvoista. Sieltä näki samanaikaisesti molemmat puolet sekä horisontissa kohoavat vuoret.

Päästiin myös hyvin Unkarin kulttuuriin sisälle ruuan avulla. Ei ollut vaikeaa löytää ravintolaa, jossa paprikaa tarjotaan muodossa tai toisessa. Syötiin myös goulash keittoa, jota sai muutamalla eurolla lähes kaikkialta kaupungista. Hostellista ystävällisesti annettiin paikallinen kartta, johon ei oltu ihan kaikkia huikeita rakennelmia vaivauduttu pistäämään, lienevätkö liian "vaatimattomia". Hyvin paljon samaa kaupungissa oli Wienin kanssa, arkkitehtuuri ja vibat yms, mutta olivathan Itävalta ja Unkari joskus samaa, joten ihmekös tuo että tähänkin paikkaan jäi taas pala itseäni.

Torstaina alkoi matka jo kohti pohjoista ja matkalla Prahaan käytiin kurkkimassa Bratislava. Söpö ja suhteellisen pieni (ainakin Budapestiin verrattuna) kaupunki toi mieleen vähän Tallinnan, Villachin ja Italian pikkukaupungin sekoituksen. Päätettiin taas saada vähän lisää hikeä pintaan ja kiivetä ylös linnalle, mutta muuten sydämentykytyksiä tää paikka ei meille aiheuttanut. Kiva välietappi kyllä, mutta oli kans kiva jatkaa matkaa. Tosin aikatauluissa tuli joku häikkä ja meidän juna lähti 10min aikasemmin kuin luultiin, mutta onneks oltiin päätetty tulla ihan ajoissa takas joten probleemaa ei tullut. Kyynerpäätaktiikalla saatiin hyvät paikatkin junasta, jossa oli yllättävän monta matkaajaa meijän lisäksi. Oltiin niin myöhään illalla Prahassa ettei ehditty muuta tehdä kuin käydä syömässä ennen kuin uni vei voiton. Jottei tästä tekstistä tuu ihan liian raskasta niin kerron sitten ens kerralla tästä Prahasta, kun kerran meillä vielä se yks päivä on täällä vietettävänä.

Pest ja kirkon tavoin melko vaatimaton parlamenttitalo vasemmassa reunassa

Vapauden patsas Budan puolella

Noniin, lopullinen reitti on siis selvillä. Prahasta me jatketaan Berliiniin pariksi päiväksi ja sieltä sitten ehkä jonkin pikkupaikan kautta Varsovaan, joka on meidän viimeisen junan päätepysäkki ja josta otetaan bussi Baltian läpi Tallinaan ja sieltä laivalla Suomeen. Päätettiin ottaa tää reitti, sillä vaikka erityisesti Köpis ois kiehtonut mua paljon, en tiedä milloin ois seuraavan kerran mahdollista päästä matkustamaan Latviassa tai Liettuassa. Köpikseen meen varmaan muutenkin viikonloppumatkalle, jolloin siitä saa vähän enemmän irti kuin jos siellä viettäisi vain yhden päivän uupuneena pitkästä matkasta. Ei me hirveästi tuolla Baltiassa ehditä aikaa viettämään, Vilnassa muutaman tunnin ja Latvia meneekin melkein pelkkänä läpikulkumatkana yöbussissa, mutta on sekin jotain.

Eikä tää reili oo ainoa asia joka on nyt selvillä. Tänään tuli tulokset yliopistosta ja mun kohdalla kävi nyt sit niin ettei opiskelupaikkaa irronnut. Harmittaahan tuo, etenkin kun oisin luullut pärjääväni paremmin, mutta ei mun elämä siihen kaadu. Hirveesti ideoita pää pullollaan ja ei sitä tiedä, jos taas jokin paikka himottais ihan hirveästi. Matkakaverin jos jostain löytäis ni kuukauden parin reissu ei ois yhtään huonompi vaihtoehto. En siis ota tätä uutta välivuotta mitenkään tappiona, vaan uutena mahdollisuutena. Illalla juhlitaan tulevaisuutta, etenkin kun toinen meistä matkaajista onnistui kovan työn tuloksena pääsemään opiskelee! Jänniä aikoja siis molemmille tulossa, joten ollaan me ne kuoharilasilliset ansaittu;)

Ei muuta kuin kuulumisiin ja pian nähdään!

• uutta huomista odotellessa! (pilvet hämää, lämmössä on helppo hymyillä)

Rakastumista rakkauden kaupungista toiseen

Noniin, meidän Italian etappi alkaa olla jo loppusuoralla ja pakko sanoa, että tää oli just sitä mitä kaipasi. Oli hyvä, et oli tämmönen ei-niin-kaupunkimainen väli, silllä loppumatka mennäänkin enemmän suurimmissa kaupungeissa. Muutenkin näihin paikkoihin rakastui jossain määrin, mutta on jo aikakin siirtyä uusiin maisemiin. Ollaanhan me jo meidän reilin puolivälissä, huhhuh! Paljon on siis kuitenkin vielä odoteltavissa, joten ihan ilomielin ollaankin jo jatkamassa matkaa.

Meidän aurinkotanssi tuotti tulosta, sillä heti maanantaina herättiin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Oli siis hyvä, että pidennettiin meidän yöpymistä Menaggiossa yhdellä yöllä, jolloin saatiin nauttia lämmöstä koko päivä. Otettiin lautta siis Varennalle, jossa metsästettiin turhautuneina auringonottopaikkaa. Se löydettiin ja pari tuntia grillattiin itseämme hyvällä omatunnolla. Tuntui niin hyvältä pitkästä aikaa kävelemisen sijasta vaan maata lämmössä ja antaa ajatusten virrata. Sit olikin uutta virtaa kierrellä itse kaupunki. Paljoa ei kyllä siinäkään ollut, ihania pikkukujia ja talojen väriloistoa on kuitenkin aina ihana kattella. Illaks mentiin takas Menaggioon ja syödessä ihmeteltiin, kuinka aurinko oikeasti muuttaa paikan ulkonäköä ja tunnelmaa. Vaikka paikka oli pieni, menetin palan sydämestä Como-järvelle ja joku päivä sen vois tulla vaikka ajaa autolla ympäri, who knows.

maanantai aamuna oli pikkasen erilainen näkymä huoneen parvekkeelta 

Varenna

Tiistaina kuitenkin lähettiin jatkaa matkaa ja vietettiin muutama tunti Comon kaupungissa, jossa nähtiin hulppea kirkko ja nautittiin siitä, ettei paikka ollut ihan tupaten täynnä turisteja. Parissa tunnissa päästiin sit Veronaan, jossa meillä oli aikaa puoltoista päivää. Illalla yritettiin nälkää uhmaten ettiä sekä Mimmille hellehametta/mekkoa palaneiden jalkojen peitoksi (kyllä, aurinkorasvaa oli pistetty, koska ollaan vastuuntuntoisia aikuisia melkein) sekä suositeltua ravintolaa, joka hetken pyöriskelyn ja tuskastelun jälkeen osottautui olemaan kiinni. Saatiin kuin saatiinkin ruokaa ja pakko sanoa että niinkin lyhyenä aikana olin alkanut tykästymään paikkaan, joka Comoa isompana kaupunkina sisälsi vähän enemmän nähtävää ja koettavaa.

Seuraavana päivänä päätettiin ottaa ihan rennosti, mutta käytiin kuitenkin ne pääkohteet kattomassa. Meinasin innostua shoppailee vähän liikaa, mutta ajatus rinkan sekä pankkitilin rajallisuudesta vähän hillitsi. Piazza Erbellä oli tori, jossa myytiin turistikamaa hatuista "rakkauden kaupunkina" mainostaviin mukeihin sekä ihania hedelmäkuppeja, jotka raikasti ihanasti helteessä. Kurkittiin pari kirkkoa ulkopäin, nähtiin upea roomalaisten aikainen teatteri ja käytiin kattomassa se kuuluisa parveke Romeosta ja Juliasta. Tosin viimesimpää kohdetta häiritsi se tosiasia, että paikan oli vallanneet aasialaiset (vaihteeks) ja ällötykseksi nää keskinkertaiset miehet häpäisi Juliaa esittävän patsaan ottamalla tissinpuristuskuvia. Saattaa olla, että se oli heidän kohdalla ainutlaatuinen kokemus, joten ehkä heille suodaan tämä ilo. Veronasta löytyi myös Colosseumin tapainen areena, joskin pienempänä, mutta sisälle ei päästy sitä kurkkimaan. Illalla löydettiin jopa baarinpoikanen, joten kaikin tavoin Verona oli selvästi Comon pikkukyliin nähden virkeämpi paikka. Se ei kuitenkaan vähentänyt Comon viehätystä, se yksinkertaisesti vain korosti paikkojen erilaisuutta.

Verona

epätoivoinen metsästys ravintolaan, jota ei ollutkaan

ihanat jälkkärit // tummat pisteet taivaalla ei ole likaa/ötököitä vaan pääskysiä, joita oli kyllä ihan jumalattomasti

Veronaan ois voinut jäädäkin vielä, mutta eilen lähdettiin aamulla kohti toista Italian rakkauden kaupunkia, pitkään odotettua Venetsiaa! Meille sattui aivan loistava sää, vaikka välillä jälleen täysin pilvettömältä taivaalta porottava aurinko uuvutti ja sai meidät epätoivoisesti hakeutumaan jäätelön ja veden lähteille. Ja voi, Venetsia oli kyllä käymisen arvoinen. Melkein jokaiselta sillalta ois voinut ottaa kuvan, sillä kaikki ne olivat erilaisia mutta yhtä tunnelmallisia. Ja niitä siltoja tosiaan oli melkoisesti. Amsterdamin kanaali ja sen sillat eivät tuntuneet enää niin uniikilta kuin reissun alussa. Gondoleja ajelehti ohi jatkuvasti, mutta rajallisen ajan vuoksi päätettiin jättää se kyyti väliin tällä kertaa. Muutenkin koko kaupungin ilmapiiri oli jotenkin niin rento ja upea, että sinne olisi voinut helposti unohtua moneksi päiväksi. Kirkot olivat Italialaiseen tapaan "vaatimattomia" järkäleitä, mutta enemmän kiehtoi nää venetsialaiset naamiot. Naamiokauppoja löytyi joka kulmalta ja ne olivat kyllä aivan upeita luomuksia. Ois lähtenyt munkin mukaan yksi jos toinenkin, mutta valitettavasti kuljetuksessa olisi voinut käydä hassusti.

Onneksi ei kuitenkaan yövytty siellä, sillä sokkeloisessa kaupungissa kuumuudessa satojen siltojen ylitys kaupungin toiselle laidalle olis voinut olla aikamoinen koittelemus. Ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut miettiä autoja ja pusertua seinää vasten, mikä edellisissä paikoissa on ollut aika oleellista. Siihen paikkaan rakastuin sen verran, että oon täysin varma seuraavasta käynnistä. Tosiaan ehkä parempi ois varata Venetsiaan se pari muutama päivä, jotta vois käydä muillakin saarilla ja koluta läpi kaikki kadut ja sillat jos sydän niin halajaa, mutta ainakin on sitten hyvä syy palata sinne joku päivä.

Venetsia

gondolien ruuhka-aika // Venetsian kuuluisat naamiot

Koska meille selvisi, että itäisestä Italiasta on suhteellisen hankala päästä nopeasti ja helposti rajan yli Sloveniaan, meidän oli puolipakko ottaa Udine välietapiksi. Oltais voitu toki vaan yöpyä täällä ja jatkaa tänään matkaa, mutta ihan uteliaisuudesta päätettiin viettää tämmöinen välipäivä täällä. Italian - tai jopa koko reilin - kaupungeista Udine on ehdottomasti vähiten turistipaikka. Itseasiassa voi olla hyvinkin mahdollista, että ollaan paikan ainoita turisteja. Keskustassa ei ole hirveästi mitään nähtävää, ihmisiäkään ei oikeastaan hirveästi ole ollut näkyvissä. Kyllä täällä nähtävästi ollaan järjestämässä jokin festivaalishow, joten kai täällä pakko on ihan hyvin olla ihmisiä. Mutta kokemus tämäkin, ihan kiva oli ottaa tämmönen vähän rennompi päivä taas ennen kuin huomenna puristetaan pitkä päivä Itävallan Villachin kautta Ljubljanaan. Ja paikalliset ovat olleet tosi kivoja, eilenkin pizzeriassa kielimuurista huolimatta omistajat yrittivät saadan jutunalkua ja ainakaan hymystä ei ollut puutetta.

Lämmöstä ei oo ihan pelkkää iloa ja hyötyä. Voin sanoa, että hien määrä on aivan järkyttävä ja suihkussa käyn vähintään kaks kertaa päivässä. Just tossa keskustassa pyöriessä yhdet lukemat oli olleet +38astetta ja siltä se tosiaan tuntu, ihan kun saunassa olis. Lisäksi ekana yönä Veronassa meillä ei ollut ilmastointia yöllä käytössä, joten kylmästä suihkusta huolimatta jouduin parin tunnin pyörimisen jälkeen alentumaan nukkumaan kylmälle kivilattialle, jossa sain kuin sainkin hetken unta ennen takaisin sänkyyn siirtymistä. Muutenkaan ei ehkä jaksa olla niin aktiivinen tämmösessä pahteessa, mutta reippaita ollaan kuitenki oltu. Ja ilmastointiflunssakin iski tässä ja nenän vuotaminen ei mitenkään helpota oloa. En nyt siis kuitenkaan valita tätä lämpöä, god no, tää on ihanaa ja toivottua, mutta joskus sitä miettii jokeen hyppäämistä tai pään tunkemista jätskialtaaseen.

Huomenna tosiaan meidän pitkä visiitti Italiassa päättyy ja on aika siirtyä kohti itää. Viikonloppuna pitäs ehkä vähän sataa, mutta tällä kertaa se ei aiheuta niin suurta epätoivoa näin lämpimän ja aurinkoisen ajan jälkeen, sillä kuitenkin auringon pitäs taas paistaa heti ensi viikon alusta alkaen. Ljubljanasta ei hirveästi mielikuvia meillä kummallakaan ole, joten ihan jännityksellä odotetaan, mitä meillä on tulossa. Meidän reitti on viikoksi eteenpäin jo selvää, mutta viimeinen viikko onkin vielä auki. Mutta se ei ole vielä tämän hetken huoli ja mitä ikinä tehäänkään, niin juna kuljettaa.

Ei muuta kuin hyvää juhannusta kaikille, olkaa kiltisti ja toivottavasti tekin saatte nauttia keskikesän lämmöstä!

lukemat taululla Udinesta tiivistää oleellisen

ciao aina niin ihana Italia, oli mukavaa!

Huiputusta Sveitsissä ja aurinkotanssia Italiassa

Ciao jälleen täältä Italiasta ja wifin vaikutuspiiristä! Yks viikko reiliä on jo ehtinyt vierähtää tässä ja viides maa menossa. Me eletään vähän ristiriitaisen epätoivoisia sekä toiveikkaita aikoja täällä, mutta ensin siitä yöjunailukuulumisia sekä vähän Zürichistä.

Elikä meillä lähti yöjuna Kölnistä (jonka rautiksen vieressä heti kohoaa tuomiokirkko - sika siisti, kantsii käydä kattoo jos mahollista ikinä!) Zürichiin 23.15. Maksettiin punkkavarauksesta muutamakymppi ylimääräistä ja matkan kuului kestää melkein 9h. Tai niin ja näin, kun tultiin syömästä niin tauluilla näkyi junan olevan myöhässä sen 25min. Lopulta juna tuli yli puoli tuntia myöhässä ja seisoi vielä vartin laiturilla syystä, jota edes konduktöörit eivät tienneet. Kaiken lisäks meidän hytti oli lukossa ja kävelin junan aikalailla päästä päähän eikä kukaan kolmesta konduktööristä suostunut tulemaan avaamaan ovea. Koska oltiin noustu aikasin aamulla ja meillä oli pitkä päivä takana, niin turhautuminen ja väsymys alkoi painaa pahasti päälle. Lähellä oli ettei lattialle ois käyny makaa, mutta aika kalliiks se ois tullu.

Lopulta sitten kuitenkin joku avas sen oven meille ja junakin pääs liikkeelle. Ainoa asia mitä jaksettiin tehä oli pestä naamat ja hampaat ja sit kömmittiinki meidän kapeisiin peteihin, minä niissä vaatteissa millä olin matkustanut sen päivän. Hytissä oli kuusi petiä mutta meidän lisäks sinne ei tullut muita kuin yks mies seuraavalta pysäkiltä. Ihan hyvä vaan, sillä tääkin mies hais tarpeeksi hieltä mutta sentään hiljaa osasi olla. Ite sain dormeihin tottuneena nukuttua melko hyvin vaikkakin herätessä väsynyt olinkin. Ei mitään luksusta, mutta eihän semmosta reililtä (aina) odotakaa.

tämmönen vaatimaton kirkko Kölnin aseman naapurissa. no big deal

fiilistelyä yöjunan jälkeen

Päästiin Zürichiin vain 20min aikataulua myöhemmin eikä mitään muita mutkia ollut tässä matkassa. Ei siis mikään täysin katastrofaalinen kokemus, mutta hintaan nähden aikalailla kallis, sillä periaatteessa se ei eronnut hostellin dormista millään lailla. Ainoa asia, miksi yöjunista ja makuupaikoista kannattaa maksaa, on juuri ajan säästö sekä mukavuus, jos ei pysty junan penkeillä nukkumaan.

Luojan kiitos me päästiin Mimmin tutulle punkkaamaan ja aamupalan, parin tunnin tirsojen ja pitkän suihkun jälkeen olo oli kuin uusi. Zürichiä ehittiin tutkia vielä samana päivänä ja erittäin viehättävä paikka tämäkin, mutta sekin näytti harmaan puolensa. Sateen vuoksi piti keskyttää kaupungin kiertely ja piiloutua kahvilaan wifin toivossa, jotta vois keksiä tekemistä sateesta huolimatta. Sekin kaupungissa oli huonoa, ettei se reilaajan lompakolle ole mikään kaikkein ystävällisin. Ihan ruuista lähtien kaikki oli muutaman euron kalliimpaa, mutta onneks säästettiin sitten asumisessa. Parissa päivässä oltiin aikalailla nähty keskusta ja sen lähiympäristöä, mutta hiljalleen pelkkä kävely alkoi puuduttamaan ja sään aiheuttama rajallisuus sievästi sanottuna ketuttamaan. Illalla urheilupubissa matsia kattoessa uhkailtiin, että etelästä aurinkoa haetaan - vaikka väkisin!

Zürich

Seuraavana päivänä aurinko vähän yritti pilkistää pilvien läpi ja kirkastaa kaupunkia

Mutta sitten koitti perjantai. Pilviverho rakoili ja päätettiin lähtee Rigi vuorelle. Matka keskustasta Arthgoldauhun kesti alle tunnin junalla ja hammasratajunalla saman verran huipulle. Ja voi mitkä näkymät meillä olikaan! Kaikkialla oli vihreää, rinteiltä kuului lehmien kellojen kilkatus, alhaalla oli kirkkaan värisiä järviä ja kauempana pilvien läpi kohosi lumihuippuset vuoret. Se oli maisema, mikä edustaa mun mielessä sveitsiä ja ihan muutaman kympin arvonen. Ja mentiin hyvään aikaan, sillä kun lähettiin kapuamaan alaspäin alkoi pilviä taas kertymään peittäen huipun. Hyvää jalkatreeniä oli kavuta alaspäin, mutta puolessa välissä otettiin suosiolla kondoli alas vuoren toiselle puolelle Weggisiin, josta taas otettiin laivakyyti Luzerniin. Ei paha paikka asua, kun vieressä on järvi ja sen ympäröi kauniit, korkeat vuoret. Zürich - ja Sveitsi yleisestikin - on kallis maa reilaajalle, mutta vuorien kauneus oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja hyvitti ne sadepäivät, jolloin epätoivo otti vallan.

upeissa puitteissa on helppo hymyillä

Luzern ja sen kuuluisa silta(?)

Lauantaina oli kuitenkin aika jatkaa matkaa kohti etelää. Jos reilillä ei ole varaa/aikaa pysähtyä Sveitsissä niin Alppien läpi junalla meneminen on kuitenkin kokemisen arvosta. Naama oli kiinni ikkunassa kun sai ihastella lähempää lumihuippuja ja niiden juuressa olevia järviä sekä kuohuvia koskia, pieniä alppikyliä unohtamatta. Pikku hiljaa maisema ja kylät alkoivat muuttumaan enemmän italialaiseksi ja muutamassa tunnissa oltiin jo Comolla. Meidän hostelli sijaitsee Menaggiossa, joka on n. 35km pohjoisemmassa järven länsirannalla. Rautatieasemalta saatiin otettua bussi ja lippu maksoi ainoastaan muutaman euron. Tuli lähes dejavumainen fiilis, kun bussi ajoi pikkukaupunkien kapeilla kaduilla ja koettiin läheltä piti -tilanteita ohittamisen suhteen. Näkymä järvelle oli huikea eikä se vieläkään täältä hostellin parvekkeelta ole yhtään huono.

Koska tää Menaggio on aika pieni kylä ja ehittiin illassa kierrellä koko keskusta läpi, päätettiin ottaa lautta toiselle rannalle ja vierailla Bellagiossa, joka on toinen aika iso turistipaikka Comolla. Bellagio on melko samantyylinen kuin Menaggio, mutta tietyllä tapaa tiiviimmässä paketissa ja ihania, kuvauksellisia kujia risteili enemmän. Käveltiin mukulakiviportaita niemen toiselle puolelle ja seikkailtiin enemmän asutusten parissa ja käytiin keskustassa ostamassa gelatot. Muutaman tunnin ehti hyvin käppäillä paikka läpi ja sit lähettiinkin takas omalle puolen järveä. Meidän iloks pilvet alkoivat oheta ja sinistäkin taivasta tuli näkyviin, jolloin paljastettiin mahdollisimman paljon ihoa auringolle. Päätettiin kans pidentää visiittiä täällä vielä yhellä yöllä, sillä huomenna pitäis olla oikeasti lämmintä ja silloin käydään järven toisella rannalla Varennassa, jossa todennäköisesti pötkötetään vain aurinkotuoleissa nauttimassa ja imemässä kaiken sen valoenergian, mitä on tarjolla.  

näkymä hostellin parvekkeelta on sateisella säälläkin aikas makee

Bellagio (huomatkaa oik. yläkulmassa sinistä taivasta!!)

Bellagion yks niistä kaikista upeista kaduista // kalastaja Menaggion rantakadulla iltahämärässä

Mutta niinkuin jo totesin, epätoivoa on ilmassa ja ollaan alettu turhautumaan nimenomaan tähän säähän. Perjantai ja tää päivä olivat ainoat päivät, jolloin ei satanut päivällä, mutta muuten on ollut melko harmaata ja koleaa. Onneksi joidenkin säätiedotusten mukaan Pohjois-Italiassa pitäis lämmetä enemmän ja kirkastua, sillä epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia ratkaisuja. Ollaankin päätetty että jos nyt ens viikolla ei aurinkoa ala kuulua niin me lähetään auringon perään. Kreikka ois ainakin varma paikka lämmölle vaikka vähän syrjässä onkin. Tää tarkoittais, että reitteihin ja aikatauluihin tulis muutoksia, mutta eipä se haittaa.

Se onkin reilin ihanuus, että on vapaa tekemään tämmösiä muutoksia ja menemään sen lämmön perään. Tajuttiin kans, että tärkeetä on valita vähän erilaisia kohteita eikä pelkästään esim. suurkaupunkeja, sillä siinä puutuu ennemmin tai myöhemmin jalat sekä elämänhalu. Tää viikko otetaan rennosti, ei mitään paineita ja nautitaan hyvästä ruuasta ja juomista. Ja se, missä me se tehään, on vielä auki, mutta elämä kuljettaa. Eipä tässä muuta, ehkä oon vuodattanut jo taas tarpeeks... Kuulumisiin ja hyvää alkavaa viikkoa vaan!

Menaggion rantakatu on kyllä söpö ja kävelemisen arvoinen

hymyä, kyllä sitä lämpöä vielä tulloo!