perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kukkuloita valloittamassa ja muita hikisiä turinoita


Okei, tästä tekstistä saattaa tulla elämääkin pidempi ja kuvatki on niin ja näin, mutta ei anneta sen haitata.

Ja niin on taas viikko vierähtänyt. Tuntuu, että aika on mennyt samaan aikaan nopeasti mutta silti on tapahtunut aivan valtavasti. Eikä ole enää kuin vaan viikko jäljellä ennen kotiutumista! Reittikin on nyt päätetty, joten todellakin viimesiä viedään. 

Udinesta lähettiin aikasin aamulla ja meillä oli välietappina Itävallan Villach. Junan puskiessa eteenpäin aamuauringon pilkistäessä vuorien takaa italialaiset kivitalot vaihtuivat hiljalleen alppimökkimäisemmiksi, joka vähän vinkkasi että maa oli muuttunut. Itse kaupunki oli vasta heräilemässä päivään kun tultiin, mutta aurinko paistoi jo lämpimästi synkästä sääennusteesta huolimatta. Enemmän elämää siellä kuitenkin oli kuin edellisessä paikassa ja lounasaikaan torilla oli jo ihan kunnolla vilinää. Paikka vähän muistutti jotain Suomen kaupunkia, esim. Kuopiota, kesäaikaan ja se loi kodikaan olon. Ehkä siellä ois voinut viettää sen välipäivän Udinen sijaan, mutta saatiinpahan kuitenkin wieninleikkeet syötyä. Ja kuinka moni voi sanoa käyneensä Udinessa?


Villachin tori 


Muutamassa tunnissa matka jatkui kohti Ljubljanaan. Tällä kertaa meidän hostelli oli ihan keskustassa, joten majoittumisen ja lepohetken jälkeen ei tarvinnut mitään suurta vaellusta tehdä. Meidän onneksi sielläkään säätiedotteet eivät pitäneet paikkansa vaan saatiin tutustua kaupunkiin kastumatta. Ljubljanasta ei tosiaan ollut mitään ennakkokäsityksiä, ja  ensivaikutelma oli positiivinen. Vanha kaupunki oli perinteinen: nättejä vanhoja rakennuksia mukulakivitien varrella, massiivisen tuomiokirkon kupoli pilkistä talojen lomasta, joki virtasi kaupungin läpi ja sen ympärillä oli monia pikkukahviloita. Silmiin kuitenkin iski suuri vaaleanpunainen kirkko, jota aluksi ei hoksannut kirkoksi sekä kaupungin yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä "kolmisilta", joka vei aukiolta joen toiselle puolelle vanhaan kaupunkiin. Vähän matkan päässä oli toinen kuuluisa silta, Dragon Bridge, joka toimittaa normaalin ajosillan virkaa, mutta jonka kohokohdat ovat nuo lohikärmeet, jotka ovat kaupungin symboli. Ljubljana on tämän vuoden vihreä pääkaupunki ja näkyvimmin se näkyi illalla, kun kukkulalla kohoava linna valaistaan vihreäksi.

Toisena päivänä sää ei ollut enää niin suopea. Oltiin ehitty tutkia keskustoria, jossa myydään paikallista käsityötä ja vihanneksi sekä kävellä kukkulalle katsomaan linnaa, kun taivas repesi täysin. Mukava kesämyrsky pakotti meidät hetkeksi takas huoneeseen, mutta se loppui yhtä yllättäen kuin oli alkanutki. Sitten päästiin taas liikkeelle ja suunnattii  Tivoli puistoon. Nimi on vähän hämäävä, sillä mitään tivolia siellä ei ole, vaan nätti, vihreä puisto, jossa tosin yhdestä nurkkauksesta löytyy mm. minigolf. Sieltä löytyi myös nykyhistorian museo, jossa käytiin tutustumassa hieman Slovenian 1900-luvun historiaan. Niitä tarinoita eri sodista ja kärsimyksestä lukiessa tuli epätodellinen ja hieman epämukava olo. Niin hurjaa, että semmosia kamaluuksia on tapahtunut ja tapahtuu jossain edelleen. Luki siellä myös positiivisen yllättäviäkin juttuja, kuten erään sotilaan 15vuotta kestänyt yritys päästä Venäjän vankileireiltä kotiin ja sen toteuttaminen Kiinan kautta purjehtien. Hatun nosto tälle.

Ihan muuten semmoinenkin huomio tuli tehtyy, ettei päätöksen teko onnistu kovassa nälässä. Tai korjaan, mikään ei toimi silloin. Ei siis kannata tämmösellä(kään) reissulla odottaa siihen pisteeseen vaan syödä mahd. pian kun siltä tuntuu. Mekin sit ihan sattumoisin päädyttiin syömään paikkaan, joka oli Ljubljanan vanhimmassa rakennuksessa (1500-luvulta) ja jossa oli asunut ensimmäiset slovenialaiset kirjat kirjoittanut kirjailija. Hyvää ruokaa sieltä sai, vaikkei ihan täysin slovenialaista perinneruokaa syöty. Mutta varmasti se kana oli kotimaista, joten close enough.

Ljubljanan kolmen sillan risteys sekä taustalla vaaleanpunainen kirkko


Dragon Bridge


Tivoli puisto ja museo söpössä värissä
Kaunis Slovenia jäi taakse maanantaina, kun otettiin suunnaksi Budapest. Edessä oli matkan tämän hetken pisin suora junamatka, joka kesti sen 8,5h. Yllättävän nopeasti matka meni, kun on kykenevä nukkumaan pari tuntia junanpenkillä, mukana on hyvä kirja ja aina välillä pistää pään ulos junan ikkunasta ja ihailee maisemia. Lippuja kysyttiin peräti neljästi ja rajalla pysähdyttiin toviksi, kun poliisit tulivat junaan tarkastamaan kaikkien passit. Muuten matka meni leppoisasti ja tosiaan selvittiin illaksi Budapestiin. Oltiin saatu taas hostelli ihan Pestin keskustassa, mikä auttoi liikkumaan kaikkialle. Iso kaupunki on kyseessä, joten kävellä saatiin kuitenkin paljon.

Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi Pestin puolen pääjutut, mm. Euroopan suurimmat basilika sekä synagoga, Sankareiden aukio sekä sillan lähellä ollut suuri torihalli, jossa tuoksui tuoreet leivokset ja raaka kala. Ei jäänyt myöskään epäselväksi, että Unkarissa paprika on se juttu: sitä esiinty niin kuivattuna kojujen seinillä kuin ruokalistoissakin. Illalla käytiin suositellussa pub Szimpla, joka oli siitä erikoinen että se rakentui eri huoneista sekä sisäpihasta ja siellä oli eri baaritiskejä eri tyyppisille juomille. Vastaavaa en ookaan nähnyt Suomessa ja ihan nähtävän arvoinen kaiken ikäisille(tosin k18). Myös eräs yökerho oli rakennettu kahteen kerrokseen ja moneen huoneeseenja voin kuvitella, että täydellisessä jurrissa sinne voisi helposti eksyä löytämättä ulos.



aika vaatimaton kirkko, niinkuin kaikki rakennukset oikeastaan koko kaupungissa



Seuraavana päivänä otettiin ihan rennosti. Käytiin käppäilemässä Budan puolella ja siellä ei ollutkaan niin paljoa käveltävää kuin Pestissä. Hyvin saatiin kuitenkin kulutettua aikaa Kuninkaan palatsissa, jonka muureilta on aivan ihanat näkymät joen toiselle puolelle Parlamenttitalolle sekä Pyhän Matiaksen kirkolla, jonka kupeessa sijaitsi Kalastajanlinnake (Fishermen's Bastion). Kyllä varsinkin Pestissä löytyy myös paljon kauppoja ja meitä hämmens hoitotuotekaupan myyjä, joka lahjo meidät palalla saippuaa ja esitellessään vartalisuolaa livautti monia suomalaisia sanoja mukaan tyyliin "you have to put it all over your vartalo, not in your kasvot, and it makes you feel like vauvanpylly". Illalla käytiin erään uusi-seelantilaisen kanssa kiipeämässä Vapauden patsaalle kattomaan auringon laskua ja voin sanoa, että oli sen arvoista. Sieltä näki samanaikaisesti molemmat puolet sekä horisontissa kohoavat vuoret.

Päästiin myös hyvin Unkarin kulttuuriin sisälle ruuan avulla. Ei ollut vaikeaa löytää ravintolaa, jossa paprikaa tarjotaan muodossa tai toisessa. Syötiin myös goulash keittoa, jota sai muutamalla eurolla lähes kaikkialta kaupungista. Hostellista ystävällisesti annettiin paikallinen kartta, johon ei oltu ihan kaikkia huikeita rakennelmia vaivauduttu pistäämään, lienevätkö liian "vaatimattomia". Hyvin paljon samaa kaupungissa oli Wienin kanssa, arkkitehtuuri ja vibat yms, mutta olivathan Itävalta ja Unkari joskus samaa, joten ihmekös tuo että tähänkin paikkaan jäi taas pala itseäni.

Torstaina alkoi matka jo kohti pohjoista ja matkalla Prahaan käytiin kurkkimassa Bratislava. Söpö ja suhteellisen pieni (ainakin Budapestiin verrattuna) kaupunki toi mieleen vähän Tallinnan, Villachin ja Italian pikkukaupungin sekoituksen. Päätettiin taas saada vähän lisää hikeä pintaan ja kiivetä ylös linnalle, mutta muuten sydämentykytyksiä tää paikka ei meille aiheuttanut. Kiva välietappi kyllä, mutta oli kans kiva jatkaa matkaa. Tosin aikatauluissa tuli joku häikkä ja meidän juna lähti 10min aikasemmin kuin luultiin, mutta onneks oltiin päätetty tulla ihan ajoissa takas joten probleemaa ei tullut. Kyynerpäätaktiikalla saatiin hyvät paikatkin junasta, jossa oli yllättävän monta matkaajaa meijän lisäksi. Oltiin niin myöhään illalla Prahassa ettei ehditty muuta tehdä kuin käydä syömässä ennen kuin uni vei voiton. Jottei tästä tekstistä tuu ihan liian raskasta niin kerron sitten ens kerralla tästä Prahasta, kun kerran meillä vielä se yks päivä on täällä vietettävänä.

Pest ja kirkon tavoin melko vaatimaton parlamenttitalo vasemmassa reunassa


Vapauden patsas Budan puolella



Noniin, lopullinen reitti on siis selvillä. Prahasta me jatketaan Berliiniin pariksi päiväksi ja sieltä sitten ehkä jonkin pikkupaikan kautta Varsovaan, joka on meidän viimeisen junan päätepysäkki ja josta otetaan bussi Baltian läpi Tallinaan ja sieltä laivalla Suomeen. Päätettiin ottaa tää reitti, sillä vaikka erityisesti Köpis ois kiehtonut mua paljon, en tiedä milloin ois seuraavan kerran mahdollista päästä matkustamaan Latviassa tai Liettuassa. Köpikseen meen varmaan muutenkin viikonloppumatkalle, jolloin siitä saa vähän enemmän irti kuin jos siellä viettäisi vain yhden päivän uupuneena pitkästä matkasta. Ei me hirveästi tuolla Baltiassa ehditä aikaa viettämään, Vilnassa muutaman tunnin ja Latvia meneekin melkein pelkkänä läpikulkumatkana yöbussissa, mutta on sekin jotain.

Eikä tää reili oo ainoa asia joka on nyt selvillä. Tänään tuli tulokset yliopistosta ja mun kohdalla kävi nyt sit niin ettei opiskelupaikkaa irronnut. Harmittaahan tuo, etenkin kun oisin luullut pärjääväni paremmin, mutta ei mun elämä siihen kaadu. Hirveesti ideoita pää pullollaan ja ei sitä tiedä, jos taas jokin paikka himottais ihan hirveästi. Matkakaverin jos jostain löytäis ni kuukauden parin reissu ei ois yhtään huonompi vaihtoehto. En siis ota tätä uutta välivuotta mitenkään tappiona, vaan uutena mahdollisuutena. Illalla juhlitaan tulevaisuutta, etenkin kun toinen meistä matkaajista onnistui kovan työn tuloksena pääsemään opiskelee! Jänniä aikoja siis molemmille tulossa, joten ollaan me ne kuoharilasilliset ansaittu;)

Ei muuta kuin kuulumisiin ja pian nähdään!

  • uutta huomista odotellessa! (pilvet hämää, lämmössä on helppo hymyillä)