Sopulin vaellusvuodet: Iltakävelyjä asfaltilla ja mielenrauhaa vuorilla

Viimeistä viedään täällä down underissa, eikä meno ainakaan hirveästi oo hidastunu. Kuukausipäivänä meillä oli siis edessä hostellin vaihto Sydneyssä muutaman yön jälkeen vähän halvempaan ja hyvät arvostelut saaneeseen paikkaan. "Pienen" erehdyksen sijainnin suhteen vuoksi matkaa kertykin sitten lähemmas 6km kapungin toiselta laidalta toiselle, jonka aikana ehittiin joutua muutaman peräkkäisen matkatoimiston hyökkäyksen kohteeksi sekä saada huomiota ohiajavilta "herrasmiehiltä" tööttäysten merkeissä. Tää erehdys ei kuitenkaan ollut yhtään huonompi, sillä ainakin päästiin näkemaan kaupungista uutta aluetta jonne muuten ei ois tullu varmaankaan eksyttyy. Hostellikin oli aikalailla viihtyisämpi ja huone siistimpi, johtuneeko siitä että ekaa kertaa reissun aikana oltiin pelkkien naisten dormissa yöpymässä. Hostelli sijaitsi Alfred Parkin reunalla, josta oli matkaa jälleen keskustaan se 2,5km joten saatiin ylläpidettyä meidän päivittäistä liikuntasuoritusta. Heitettyämme kamat hostellille käytiin Mian kanssa tutustuu muuhunkin lähiymparistöön, kuten Darling Harbour nimiseen alueeseen, jossa sijaitsi ravintoloita sekä mm. Sydneyn akvaario satama-alueen rannalla. Päivä oli jotenkin vieny sen verran voimat, etta huoneen saatuamme juhlistettiin virallista kuukausipäiväämme nukkumalla jo hyväksi tavaksi todetut muutaman tunnin tirsat sekä syömällä keittoa pahvikupeista ja alennuksesta ostetut muffinit huoneemme lattialla myöhään illalla. Ei mitään loisteliasta ehkä, mutta kyllä sitä arvosti yhtälailla.

Meidän kuukausipäivän ateria, mukava huone sekä näkymä hostellilta kaupukiin Alfred Parkin yli

Three Sisters

Ei ehkä kuvasta näy, mutta nää portaat oli kyllä tappo

Katoomba Falls

Niin pitkät tirsat saatto kuitenkin olla paha virhe, sillä seuraavana yönä ajatusten pyöriessä päässä uni tuli vasta puol 5 aikaan ja seuraavana aamuna oli herätys suht aikasin, kun meillä oli aikeena tehdä päiväreissu Blue Mountainseille. Sängyn pohjalla kävin kiivasta taistelua mielessäni sänkyyn jäämisen ja lähtemisen välillä, mutta lopulta elämä voitti ja päästiin lähtemaan kohti juna-asemaa. Oishan reissun voinu siirtää vaikka seuraavalle päivälle, mutta sunnuntai on Sydneyssä päivä, jolloin koko päivän voi matkustaa miten kauas tahansa pelkällä 2,5 dollarilla, mikä on ihan unelmaa tälläselle budjettireissaajalle. Asemalla hetken harhailtuamme löydettiin oikea juna, jolla kesti parisen tuntia päästä Katoombaan, josta kylän päätie vei suoraan kansallispuiston reunalle. Taivas uhkaili meitä tiputtelemalla muutaman pisaran, mutta loppujen lopuks sää oli melko hyvä kävelyyn. Päästyämme paikanpäälle turisteja oli paljon mutta silti saatiin hienot näkymät paikan tunnetummalle maamerkille Three Sistersille sekä kaukana alapuolella levittäytyvälle laaksolle. Vuoria oli vähemman kun olin kuvitellut, vaikka niitäkin oli paljon. Päätettiin mennä tutustumaan Three Sistersiin vähän lähempää ja meitä vastaan tuli hengastyneitä ihmisiä, joiden kasvoilta heijastu niin uupumus kuin helpotus. Tottakai meidän sisäiset seikkailijat nostivat heti päätään. Oltiin kyl sovittu, ettei mentäs kävelemään laaksoon, sillä matkaa ois kertynyt aikalailla ja lopulta meidän ois pitänyt ostaa matka gondoolilla takaisin ylös, mutta silti lähettiin laskeutumaan jyrkkiä portaita alaspäin ihan vain nähdäksemme, mistä nää kaikki ihmiset tulee. Vaikka polvet vinku ja pisti vastaan, piti silti mennä vielä vähän matkaa, nähdä seuraavan kulman taakse jospa siellä ois jotakin. Lopulta kysyin vastaantulijalta, että mitä portaiden päästä löytyy ja kun vastaukseksi tuli että "eipä oikein mitään", päätin etten viitti kiduttaa valmiiksi hajonneita jalkojani enempää. Periaatteessa oishan sitä voinut jatkaakin, mutta tieto siitä että jossain vaiheessa ois pitäny kuitenkin kääntyä oli tarpeeks hyvä motivaatio. Oltiin menty jo hyvä matka ja edessä olikin sitten kunnon jalka-pakaratreeni ja nyt ymmärrettiin hyvin ne hengastyneet, uupuneet vastaantulijat. Ylhäällä naureskeltiin sitten, että tästähän tulis hyvä aamulenkki. Päätettiin kävellä vielä muutama kilsa Katoomba Fallseille, josta oli kauniit näkymät jyrkanteeltä ja jonka matkan varrella oli kaunis pätkä metsän keskellä. Kaikki oli kävelyn arvoista, ja tyytyväisinä päivän saavutuksesta mentiin takas kylään syömään ja siitä junalle. Junamatkan aikana naureskeltiin takana nukkuneelle miesrivistölle, kuultiin suomalaismammojen höpinöitä ja lopussa nää nukkuneet miehet oli yrittäny arvailla meidän kieltä (venäjä, ei ny ihan). Jotenkin naurettavaa ajatella, että jotkut käyttää Blue Mountains touriin joku 60dollaria kun me käytettiin vaan 2,5 dollaria matkoihin sekä hieman ruokaan ja ehittiin nähä kaikkea mahollista. Tourit on aina helppoja, mutta tästä nähtiin et jos ite vaan viittii vähän tutkailla asioita ja tehdä asioita itse, säästää sillä paljon.

Toisen kerran päästiin tutustuu paikalliseen julkiseen, kun otettiin bussi n. 10km päässä sijaitsevalle Bondille. Ranta oli jotenkin pienempi kuin olin muistanu nähneeni telkkarista vuosia sitten ja mikään tavallinen reissu rannalle tää ei kuitenkaan ollu, sillä taivaalta tihkutti sadetta ja tuuli oli kylmä. Harmaudesta huolimatta vesi oli turkoosia ja ihmisiä oli melko paljon liikkeellä. Tän sään takia ei toteutettu alkuperaistä suunnitelmaa, jonka mukaan oltais kävelty suuresti kehuttu beachwalk pienempien rantojen ohitse rantaviivaa pitkin. Vähän aikaa kuitenkin käveltiin ja katteltiin matkan varrelle pystytetyn vuotuisen Sculpture by the Sea -näyttelyn teoksia. Kävästiin vielä nopeasti rannalla käppailee, ihasteltiin katutaidetta rantakadulla ja sit suunnattiinki jo takas keskustaan. Saatiin siis näissä parissa päivässä aikalailla paljon aikaseks eikä Sydney jääny pelkäks kaupunkilomailuksi. Loppujen lopuks julkisilla liikkuminen on täällä melko helppoa ja avaa paljon uusia mahdollisuuksia, kunhan vain löytää oikean kulkuneuvon. Muuten päivät meni aikalailla samalla kaavalla: herättyämme mentiin keskustaan ja kierreltiin siellä sekä sen lähiympäristössä, syötiin, tultiin hostellille hetkeks ja illalla vielä jonnekin käppailee. Säät ei meitä kummemmin Sydneyssa suosineet, mutta onneksi oltiin kaupunkikohteessa ja saatiin nautiskella lämmosta Surfersilla ja Byronilla. Ei todellakaa nähty tässä viikossa kaikkea, mutta kuitenkin hyvin aktiivisia ollaan oltu ja sehän on tärkeintä.

Bondi beach

Queen Victoria Building Sydneyssä

Keskiviikkona sit oli checkout ja jälleen päivä kierreltiin kaupungilla, jumituttiin mäkkiin tekee origameja ja kamat haettuamme säilöstä nähtiin vielä Miaa. Oli outoa ajatella, ettei sitäkään näe enää täällä Australiassa, kun niin monessa paikassa ollaan törmäilty. On kuitenki hyvä, et Mia on ainakin tällähetkellä ihan tyytyväinen oloonsa Sydneyssa ja löytany "paikkansa" sieltä, kun me taas ihan innolla oltiin eteenpäin jatkamassa. Bussilla jätettiin vielä viimeset hyvästit ja toivoteltiin onnea ennen kuin siinä klo 7 aikoihin bussi lähti Central Stationilta pitkälle 12 tunnin matkalleen kohti Melbournea. Matka meni kyl jotenkin nopeasti, ensin uusimman Terminator-leffan merkeissä ja lopuksi vähän puhelimella surfailessa sekä nukahtamisyrityksiä tehdessä (jotka yleensa päätty putuneeseen jalkaan). Sain myös kattella auringonnousua ja kuinka se vaihtu minuuteissa sumuksi ja paksuksi pilvikerrokseksi. Aamulla klo 7 oltiinkin sitten Melbournen linja-autoasemalla ja kauempaa katottuna kaupunki näytti mun silmiin jotenkin todella rumalta, saatto johtua harmaasta ilmasta sekä tehdasalueista kaupungin ulkopuolella. Matka jatku Melbournesta junalla melkein 50km itään Lilydaleen, jossa meidän host ja mun perhetuttu John noukki meidät kyytiinsa. Käytiin kaupassa ostamassa tarvikkeita ja syötiin aamupalaa Johnin kotoisan pakun takatilassa ja kuunneltiin jatkuvalla syötöllä pulppuavia juttuja (jotka ei oo muuten vieläkään loppuneet). Matkaa oli vielä Lilydalesta Johnille Warburtoniin, joka on söpö pikku kylä vuorten ja metsän keskellä. Loppumatka meni kyl hienoissa puitteissa, kun tie mutkitteli mäkista tietä puiden lomassa ja maatilat lepäsivät vuorten kupeessa. Myos Johnin talo on hyvällä paikalla, sillä talon parvekkeelta näkee värikkään pihan yli vuorelle. Talo on sisältäpäin erittäin kotoisa ja varsinkin sänky on erityisen mukava, sillä päädyttiin (yllätys yllätys) ottaa melkeinpä 5 tunnin unet heti alkuun. Illalla käytiin kävelee vuorilla auringonlaskun aikaan ja ilmassa tuoksu ihan Suomen kesäilta. Ainoa asia, mika kirjaimellisesti otti korvienväliin täällä, oli paritteluaikeissa olleiden cicadas eli laulukaskaiden voimakas siritys metsässä. Vaikka täällä en vois asua pidempään, olo oli jotenkin heti alusta asti mukava ja muutenkin täällä oleminen on kivaa vaihtelua kaikkien noiden kaupunkien jälkeen. Myös lompakolle tää on hyväksi, mistä ollaan Johnille suuressa kiitollisuudenvelassa, mutta tälläsillä reissuilla kaikki mahdollisuudet pitää hyväksikäyttää.

Väsynyt matkaaja

Näkymä talon parvekkeelta

Emmy, John ja minä

Lauantaina päästiin käymään sit kans Melbournessa. Ulkopuolelta rumalta näyttäny kaupunki osottautu loppujen lopuks nätiksi, jossa ois varmasti riittäny enemmän kuin vain yhdeksi päiväksi katteltavaa. Ehittiin kuitenkin näkemään kaupungin tunnettua katutaidetta Hozier Lanella, söpöt kahvilakujat sekä suuri Queen Victoria Market, jossa myyjät huus kilpaa tuotteiden hintoja ihmismassalle. Onneks tultiin lauantaina, sillä se on torin viikon suurin myyntipäivä ja tarjolla oli paljon toinen toistaan halvempia ja tuoreempia kasviksia sekä hedelmia ja sisätilan ilmassa haisi vahvasti kala- ja lihatuotteet. Ehdittiin myös shoppailla ja syödä vielä viimeisen kerran vähän liian tutuksi tullut 5 dollarin pizza dominoksessa. Katukuvassa näkyi paljon hienosti pukeutuneita ja hassuihin hattuihin sonnistautuneita ihmisiä, sillä tällähetkellä on käynnissä suuri hevostapahtuma Melbourne Cup, jolloin niin nuoret kuin vanhatkin pukeutuu siististi. Katukuvassa näky myös halloween ja itelläkin tuli hinku meikata kunnon meikki ja pukeutua, mutta meidän halloween menikin sängyssä Netflixia kattellessa.

Täällä maaseudulla ollaa siis oltu nää viimeset muutama päivä, John on jaksanu viedä meitä kaikkialle kattelee (mm. Yarra National Park sekä Ada Tree) ja silti ollaan saatu ladattuu akkujamme ennen intenssiivistä Aasian reissua. Suunnitelmat sielläkin päässä alkaa jo vähän hahmottua ja tosiaan luvassa on vaikka mitä enkä malta odottaa. Kuitenkin pari päivää sitten kävellessämme metsässä ukkosen jyristessä ja sateen kastellessa meitä tunsin oloni erittäin kotoisaksi täällä. Ja vaikka en täällä siis ihan asuiskaa, tulee mulla ikävä tätä paikkaa ja ihan koko Australiaa. Ollaan koettu ja nähty tän melkein 2,5kk aikana niin paljon, etta pakostikin se jättää jonkinlaisen jäljen. Ei ihan oo ollu sellasta, mitä olin kuvitellu alunperin täällä olevan: kenguruita ei näy läheskään niin paljoa, ollaan kuultu täällä enemmän ranskaa ja saksaa kuin tavattu paikallisia australialaisia eikä niitä myrkkyöttiäisiä tulvi ovista ja ikkunoista. Hostellielämä alko sekä mua että Emmyä vähän tökkimään ja ollaan syöty kaikkea roskaa ihan seuraavan vuoden edestä. Mutta niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, on taää kasvattanu meitä ihan hirveasti ja ainakin mä oon oppinut ittestäni aivan uusia asioita. Ja kyllä näitä eläimiä on riittäny, just iltakävelyllä nähtiin jälleen yksi wallabi sekä ensimmaistä kertaa vompatti joen rannalla. Se yks kengurukin on tullut bongattua ja eilen yöllä lavuaarissa hengaili black house spider, joka puremallaan aiheuttaa mm. sietämätöntä kipua, oksentelua sekä hikoilua, joten eiköhän täältä voi ihan hyvillä mielin lähteä jatkamaan seikkailuita toisiin maisemiin. Niin jos siis päästään mihinkään, sillä nähtävästi tulivuorenpurkauksen vuoksi lennot meidän seuraavaan kohteeseen Balille on ainakin tältä päivältä peruttu ja nyt sit jännitetään, mikä on meidän lennon kohtalo. Niinkuin jo oon aiemmin todennu, on tällä reissulla spontaanisuus sekä joustavuus (+huumorintaju) erittäin hyviä luonteenpiirteitä, joten saa nähdä, minne nyt sit oikein päädytään. Minne ikinä meidän tie nyt sit viekään, yritän kirjotella mahdollisimman aktiivisesti ja varmasti yhtä monipuolista tarinointia on luvassa!